19.1.2016

Leivokselle leivoselle

ennen meillä oli kanariaperhosia kattoterassilla,
                                              sitruunalintuja kasvamassa ikkunalaudoilla,
              unludaatteja kasvimaata nokkimassa,
                                                                                                   parvusia ympäri seiniä, kotkia avaimenrei'istä,
kissoja täytyi pyydystää emmentalpaloilla,
                    sinä ripottelit niitä käytäville ja söit tofua suoraan purkista,
kysyit minulta kuka loi verigreipit ja kuka laittoi niitä olkapäidesi alle kaksi,
koska ajattelit että tietäisin,
koska tiesin myös että endorfiineja vapautuu eniten klo 02-04

silloin meillä oli aina sokeria suupielissä, se kutitti ihan kamalan ihanan vietävästi
emmekä osanneet puhua ilman että höyheniä satoi päällemme,
ja vaikka yritin tavoittaa jonkun aurinkosilmäisen katsetta ja sinä piirtelit vatsalihaksia koepapereiden päälle,
kun sanoin jotain, sinä nauroit niin että untuvat irtosivat peitoista
olit parasta vadelmakakkua, laskiaispullaa, voissa paistettuja muikkuja ja
pehmeintä hattaraa mitä on
vähän epäsuhtainen, enemmän makeaa kuin olisi hyväksi

nyt on sitten enemmän suolaa taas
niin paljon suolaa ja viimeiset riikinkanat jotka sulivat lumeen

enkä voi kertoa sinulle siitä en osaa enää puhua sitä kieltä jolla kerran sanoin sinulle

                                           kemin, sahre, najate me kaelen, ran kaelen

miksi välität nykyään numeroista
laske ne linnut, lintujen sulat, tule tänne vetämään viivoja paperiin
me luulimme, ettei keltaiseen kyllästyisi koskaan
ja että sitruunalintuja olisi oikeasti olemassa

11.1.2016

Meri on sininen

tänään ei ole sanoja
sillä unohdin aamulla bussissa katsoa ikkunasta
                                                             miltä töölönlahti näytti pitkältäsillalta,
jos se oli turkoosi ja kimalsi paljettiaaltoja,
se jäi minulta näkemättä

illalla sormet eivät pysy kämmenissä kiinni,
ne huitovat pään ympäriltä näkymättömiä mehiläisiä
mutta osaan muodostaa lauseita vain mustikkajugurteista, luomubanaaneista, maitotölkeistä, karjala kaksnelosista, vaipoista, lihapiirakoista ja energiajuomista

                        minä energiajuon sinun mustikkamaitoistasi olemustasi

sinua ei vakuuta, sanot että monet ovat hyviä kirjoittamaan päivityksiä
mutta vain harvat kirjoja

sormeni kuivuvat kuiteista ja kolikoista
iho halkeilee lihasten tieltä
sormet naputtavat näppäimiä kun tulen töistä,
sanat etsivät reittejä verisuonista näytölle mutta eivät löydä tietä

kuin katsoisi musiikkivideota ilman ääntä

sidoksisuus puuttuu, hauet haukkovat henkeä rannalla

ja vaikka näen niiden tekevän sitä vielä kun ne on perattu ja kuljetettu ja savustettu ja pakattu ja leikattu ja myyty

en kuule mitä ne sanovat
en osaa kuvailla meren väriä, kun pinnan alla ei liiku mikään.

8.1.2016

Muistiinpanoja joulukuusta ja tammikuusta

KYSYMYS:

Miksi tämän runon lopussa listatut subtanstiivit ovat kaikki monikossa?


1. VASTAUS:

a) kun pikkumuusa kirjoitti 12-vuotiaana päiväkirjaan: olisipa minulla edes yksi hyvä ystävä
b) kun muusa lukiossa kirjoitti psykan vihkoon: olisipa minulla edes yksi poikaystävä

hän ei aavistanut miten monta myöhemmin saisi.

- muusasta tuli humanisti ja kaupan kassa
- monet tuli juttelemaan muusalle alepassa
- ja kun muusa painaa ensimmäisen löytämänsä pojan seinää vasten yo-talon portaikossa
> pojasta tulee hänen poikaystävänsä > ja myöhemmin upseeri, jos sillä on merkitystä

Monet tulee muusan kassalle kun hän on töissä,
herralla on olkihattu ja korissa kahdeksan kaljaa ja hän kertoo

perheestä, vanhemmista jotka eivät ymmärtäneet lumpeita, maahanmuuttajista, työttömistä, tarjousmakkaroista, omasta pojasta, seuraavasta illasta, eurolotosta, joulusta ja nirsosta kissasta

ja muusa kuuntelee, hän kuuntelee.

- hänellä on ystäviä Jyväskylässä, Joensuussa, Tampereella, Berliinissä, New Yorkissa, Orimattilassa, Vaasassa ja Santahaminassa (hän itse asuu Kruununhaassa)
- ja vaikka hienostoaluetta onkin niin kauhean kolkko
- ja kun upseeri aamulla lähtee ja muusa kuule kuinka
- valot
- syttyvät
- rappuun
- hän sytyttää kattokruununsa ja kirjoittaa:

Lista maisemastasi
                               
                                  vuoret
                                  raskaat vuoret jotka torkahtivat päälleni

                                  kalliot kohoilevat,
                                  antavat periksi hengitykselle

                                  joet virtaavat kasvojesi uomissa

                                  vedet valuvat välillämme

                                  minä kohisen, sinä olet hiljaa

                                  tyynyt taipuvat
                                  tyynnyt, kevyet vuoret jotka laskeutuivat päälleni


2. VASTAUS:

Jotta niiden ei tarvitsisi olla yksin.

18.11.2015

18.11.

ikkunastani näkyy katu,
jolla ei kulje ketään
kukaan ei pysähdy niin että voisin
                                             piirtää hänestä kuvan
hyönteisetkin vain törmäävät lasiin.

sinä lasket verhon alas ja tämä kuva on todempi kuin edellinen
se ei kerro siitä, mitä olet tehnyt minulle vaan siitä
mitä me teemme iltaisin,
laskemme verhoja ja toistemme sormia

lasket leikilläsi yhden liian vähän.

mutta jos katsoisit minua silmiin,
voisit nähdä sen saman ikkunan

                                              ja kadun
jolle kukaan ei pysähdy
niin että hänen ääriviivansa
                                              tummuisivat lasini pinnalle

11.11.2015

Peilikuvat

yritin kirjoittaa vuorovedestä ja lasiin tulvivasta maidosta ja syvistä lätäköistä,
mutta minulla ei ole sinusta mitään sanottavaa.

sinä osaat tehdä pelastussuunnitelman ja naurattaa lapsia ja ajaa pakettiautoa
mutta nyt kun näet verhoista nousevan savun,
käännät katseesi pois.

me hyppäämme käsi kädessä altaaseen ja vedät jalkani kaakeleita vasten, henkeni loppuu monta sekuntia ennen sinua, mitä sen jälkeen tapahtuu en vielä tiedä





olet ne bileet joissa hiljaisuuksia kasvaa liian usein puheen keskelle,
lasit loppuvat vaikka jokaisella on varmasti vain yksi.

yritän kertoa sinulle vuorohädästä ja lasiin syntyvästä railosta ja hyvistä öistä,
mutta minulla ei ole sinulle mitään sanottavaa.

me nukahdamme reidet lomittain ja puristat minusta ilmaa pois, valveeni loppuu monta sekuntia sinun jälkeesi,

mitä eilen olisi pitänyt tapahtua en vielä tiedä

29.10.2015

Omistettu sanoille

te tanssitte hämärässä
kosteina, toisiinne tukeutuen,
revityissä paidoissa, tennareissa, ihanan kevyet jalat
ja päät
vielä kerran kädet ylös ja te laulatte
kirjoita musta elokuva
kirjoita tähän käännekohta
kirjoita hevoset kaisaniemen puistoon
kirjoita mun jalat hurjaan luistoon

te huojutte pimeässä,
tahmeat raajanne takertuvat toisiinsa
mekkonne muuttuvat voikukan hahtuviksi,
peilipallo sammuu kuin kuu lakkaisi heijastamasta
ja musiikki kalahtelee, narisee,
                     sävelet potkivat toisiaan,
          bassot vierittävät muut äänet pois
kunnes on jäljellä enää pumpum
                                     pumpumpum
pum
pum.
pum.
pum.
tähän hevoset hurjaan luistoon
musta elokuva puistoon
musta käännekohta
musta

älkää lähtekö
vaikka sammutin valot
haen teille tiskiltä jotain
haen sulle yhden, oota tässä, mitä sä haluut?
otatsä valkovenäläisen?
otatteko päivästäni puoli tuntia vai yöstäni koko päivän
vai ette mitään vai

yhden lounaan
ottaa koillinen myös
tulkaa aamulla taas
pilkun jälkeen on kirkasta
katsellaan miten roosa taivas kihelmöi ennen aurinkoa

en halua nähdä kuinka te
romahdatte jaloillenne kuin tainnutetut eläimet,
pyörrytte päällekkäin ympäri lattiaa.

24.10.2015

Rakastan ja pakastan

1.

sanat loppuvat vasta sitten, kun ei uskalla kirjoittaa
mutta sitä, kun kaivaudut kylkeen, en osaa sanoittaa
verho heilahtaa ikkunan eteen, kun vähän puhallat
emme näe kun Intiankadulle lehdet putoavat

tämä syksy toimii kuin pakastin
pitää tunteet kauemmin tuoreina
sua hetken aikaa mä rakastin
mut




päätin pitää hintani huokeina.
päätin syödä kermavaahdot kuohkeina.
jättää balladit kesken ja antaa korkojeni upota mutaan,
sanoa työhaastattelussa hymyilen koska saan siitä 11 euroa tunnilta
kirjoittaa siitä kun miehet alkavat vaikuttaa vauvoilta ja siitä kun vauvat kiinnostavat yhä enemmän
jätin prinsessat vetämään herneitä patjan alta nenään

siis oottekste kuulleet siitä miten mamut ja rikollisuus ja suomen omat ongelmat ensin ja meidän ongelmat ensin

ne joi kaakaota koska ne ei pidä kahvista

siis mulle on kauheen ongelmallista kun pitää ostaa farkkuja!! ihan kauheen vaikeeta löytää sopivaa kokoo :(((


2.

tiiätkö sen tunteen kun sä jätät sun kaverit pariksi viikoksi ja meet thaimaahan katot netflixiä
ja sit kun yrität tehdä comebackin niin sun frendit pienentää niiden polttopallopiiriä?
siltä musta tuntuu kun yritän houkutella sanoja tyhjälle paperille.
ei ne haluu enää.
niilläki on nyt poikaystävät ja osa-aikatyö, ei nyt oikee ehi.


3.

jos hesarissa olisi ilmoitus: "Sunnuntaina 25.10.2015 jaetaan Senaatintorilla faktatietoa maahanmuutosta, feminismistä ja tuotantoeläinten kohtelusta" kuinka moni menisi hakemaan?
entä jos tieto kaadettaisiin ämpäriin, jonka saisi ilmaiseksi?

^ edellinen kappale on runoni yhteiskunnallinen osuus.
nyt voin taas jatkaa sitä mistä runoilijat mieluiten jauhavat: itsestään, siitä miksi isoroballa pitää olla niin kallista ja siitä kolmen vuoden takaisesta exästä jolla oli niin kaunis tapa keittää teetä aamuisin


4.

kohta me istumme yksiöni lattialla
pujottelemme laatikoiden välistä hakemaan viiniä
nukun alasti koska en muista missä yöpaidat ovat,
kävelen kaisaniemen puistoon aamulla, sinne ei koskaan ole ollut niin lyhyt matka.

minä itken taas jonain iltana,
kun rikon lautasen tai saan hylkäyssähköpostin
mutta kun sinä alat lässyttää ja toistella sanan rakas eri taivutusmuotoja
muistan taas miten kirjoitetaan imelistä asioista ilman
että lukijat oksentavat suuhunsa.

muistan että jos timo hännikäinen on julkaissut kirjan,
niin miksen minäkin vielä joskus.

luen maria jotunia ja silittelen kylkiluitasi ja ajattelen,
etten ole tehty kenestäkään muusta,
mutta sinun takiasi vasta näen
selkäni valkoiset sulat.

10.10.2015

Perjantai-ilta lokakuussa

kun mennään Fafa'siin kaikki on vielä hyvin.
kaikki on vielä hyvin alepassa kaljahyllyjen edessä
ja kerrostalossa joka on päällystetty rakennustelineillä,
jaksan juosta viidenteen kerrokseen ja riisua tekoturkistakkini naulakkoon,
kysyä mites sulla menee ihana nähdä
voinko laittaa nää tölkit jääkaappiin
kaikki on hyvin kun ponnaripäiset miehet vaeltavat keittiössä
heidän tyttöystävänsä istuvat ikkunalaudoilla
ja sinä työnnät minut alaselästä seisomaan rinkeihin, kilistämään lasien kylkiä, puhumaan kirjoista ja chisusta ja vihreistä ja revontulista

jukkapalmut kahisevat, yksiöön kehittyy sademetsän kosteus
ja kaikki on vielä melkein hyvin
mutta en ole sanonut mitään puoleen tuntiin
ja nauraminen alkaa käydä työstä kun
niin missä sä olit töissä? aa kaupassa, hei mäki oon tehny joskus paskaduunii 
sinä kerrot vain opiskelustasi kadettikoulussa,
sinä saat isoa päivärahaa ja olet kaikissa järjestöissä, yhdistyksissä ja hallituksissa
sinä olet arvokas, sinua ei saa päästää menemään, sinä sanot minua pupuksi
ja olet tuonut meille punaviiniä,
kaikki olisi hyvin ellei se olisi pilaantunut, ellei kalja olisi loppu ja kello yli yhdeksän

milja on leon tyttöystävä, milja on ihana ja haluaa että kerron mistä tykkään eniten sinussa
no siitä ettei se ole jättänyt mua
eikä kaikki ole enää hyvin vaikka nauran ja milja nauraa ja kysyy eikun että oikeasti
muut haluavat pelata peliä missä pitää piirtää ja näytellä sanoja
menen vessaan ja toivon että minut unohdettaisiin
eteisessä leo suutelee miljaa silmät kiinni poskelle,
eikä kummankaan tarvitse näytellä.

lauseeni lyhenevät, minusta tulee jauhoa,
sinä kerrot muille mitä tapahtui kun olit kesätöissä vuonna 2010
laitan kengät jalkaan eikä kukaan huomaa eikä mikään ole hyvin.

juon tölkin pohjat, silität välillä kättäni niin määrätietoisesti että se on kovakouraista,
mutta et katso minua. sinulla on kaunis tapa pitää minusta kiinni aamuisin
mutta en muista miltä se tuntuu,
olen sulava lumilinna, haamuksi muuttuva elävä.

kun lähdetään jatkoille, karkaan baarijonosta, painaudun bussipysäkin suojaan,
nousen ensimmäiseen autoon,
soitat vasta puolen tunnin päästä,
kysyt miksi lähdin juuri kun aloitte laulamaan.
ei toi leollekaan oo kauheen kivaa, poistuu vaan tollee sen tupareista 

painan punaista.
puiston puut koskettelevat toisiaan luvatta.
hakaniemen rannan talot on valaistu kuin ne olisivat kulisseja.

ehkä sinäkin nyt tiedät miltä tuntuu kun katkeaa,
on lause joka jää kesken,
elää elämää jossa kaikki on hyvin,
mutta näkee kaiken valkoisen harson läpi,
kulkee yksin lokakuun yössä ja pinnistelee muistaakseen milloin katulamput syttyivät,
milloin tuli näin kylmä ja pimeä.

1.10.2015

Sfinksi

I


unissasi kun käännyt
olet jätepuristin,
painat kasvoni seinää vasten
kuin tämä sänky olisi kokonaan sinun.


minä olen selälläni makaava sfinksi
joka ei vieläkään räpäytä silmiään,
tuijotan pimeänkipinöitä,
kattoa joka on musta ja lähellä kuin ukkostaivas.


sanoit tänään Annalle ja Tuulille jotain joka sai heidät hetkeksi syttymään kuin loisteputkilamput,
haparoivista välkähdyksistä kirkkaaksi valoksi.
he kysyivät milloin tulet seuraavan kerran,


kerroin etten tiedä, että olet menossa viikoksi Egyptiin.




II


minne menivät ne 2700 grammaa,
jotka katosivat vaa'an näytöltä syyskuun 17. päivän ja lokakuun toisen päivän välissä?
mihin menevät kuolevat solut ja tippuvat hiukset?
kaikesta mitä olen heittänyt pois,
voisi rakentaa toisen minän,
hänellä olisi basilikaa keittiössä,
astianpesukone
ja kahvinkeittäjä.




III


olen syömässä jälkiruokaa, kun aika alkaa kulkea taaksepäin:
ensin omenapiirakka ja creme anglais kannetaan edestäni pois,
sen jälkeen tarjoilivat vievät pääruuan ja alkupalat (lohiterriiniä ja mätiä) takaisin keittiöön.


viimeisenä lähtee se jonka kanssa istuin,
vetää tuolin altani ja kävelee ulos katsoen koko ajan minua.


ja kun ajattelen tätä sinä nukut vieressäni kuin lapsi,
viiden tunnin kuluttua sinä heräät ilman kivisiä silmäluomia
tai ohdakkeita selässäsi,
pääsi huljahdellen kimmeltävää vettä.

22.9.2015

Ariel ja Erik: toinen tapaaminen

olen jo kauan tiennyt että sinun näköisesi mies kulkee usein Porthanian kolmannessa kerroksessa
mutta en tiennyt että hänen takkinsa alla olisit sinä.
kun sanoit minusta jotakin mikä maistui toffeelta en yllättynyt,
koska olin tiennyt että tulisi päivä jolloin sanoisit niin ja
korkeat poskesi heittäisivät aaltoja kasvoilleni ja

siinä oli se päivä,
oranssi ja valkoinen vielä yön keskellä.

unohdit nimeni, mutta minä muistin sinun,
tunsin suussani r:n pirstaleet ja k:n terävän iskun,
vokaalien valaslaulun,
tunsin kirjaimet sormissani samoin kuin muiston solisluittesi kaarista,
yhtä sileistä kuin meren yli liukuvat valkoiset veneet.

sitten näin sinut uudestaan, ei, ensin en nähnyt,
tiesin vain että olit sen verhon takana,
se pyörteili edessäsi kun valmistauduit olemaan joku muu,

viiksekäs mies mustassa kaavussa
asteli lavalle heti kun verho nousi,
näin että hengitit siellä paremmin kuin muualla.

kolmannessa näytöksessä
                     viiksimies katsoi yleisöön ja sinä
                                                                    valahdit kaavun alta pois kun huomasit minut,
unohduit kahden maailman väliin,
räpytit silmistäsi vettä etkä muistanut kuka olit,
tunsit vain että katsoin sinua kuin olisin halunnut hinata sinut luokseni.

hoipertelit roolisi loppuun,
yritit upota vuorosanoihisi mutta vajosit liikaa.

odotin sinua aulassa, ojensit minulle kätesi ja kädelläsi pusun,
nimesi pyrähti hampaitteni taakse,
selkämme asettuivat tyynesti vierekkäin,
kuin mannerlaatat maanjäristyksen jälkeen.