30.12.2013

Uusi vuosi uudet kujeet

hauraalla äänellä:    koska olen rationaalinen tyttönen, päättelin ettei ole kovin 
                                        tuottoisaa kipuilla peilin edessä ja raidottaa meikkipohjaansa 
                                        toista kertaa sinä päivänä

                                        (olihan minulla lemmikinsininen villapaita ja kaartuvat 
                                         kissanripset eli olin kaunis)

                                         ei elämä ole mikään ranking-lista tai missikisa eikä treffailu 
                                         pudotuspeliä, jos en edes kaipaa exiäni miksi sitten huokailen 
                                         heidän kuvilleen

kuin lukisit                         
Shakespearea:               (ah, oih ja voi kyynel)

                                         en halua enää kirjoittaa kliseisiä sonetteja, käyttää 
                                         tehokeinona jotain hemmetin kirosanoja tai sanoja kulta rakas 
                                         muru

                                         (jos luet tätä cherie niin hyvää synttäriä)

kuin söisit
jotain herkullista:    haluan osata koodata, pelata shakkia, juoda lattea vakavalla 
                                          naamalla, hymyillä kuin olisin Marilyn Monroe tai jotain 
                                          parempaa

savuisella äänellä:    tai jotain syntistä

                                          haluan olla paholaisen suklaakakku, tulla vampyyrin 
                                          puremaksi, istua tässä -- ei, en istua vaan nousta seistä 
                                          lentää ahahaahahaa

                                          py säy tys ku vi na

kuin huutaisit sille
kiharapäälle mitä
oikeasti tunnet:       haluan näyttäytyä muille heidän auringonkulta leijonanharja 
                                           välkkeisissä unissaan unelmissaan päiväunissaan 
                                           painajaisissaan

                                           jonkun painajaisessa
                                           haluan olla pelastava enkeli, tukahduttaa kaiken mikä nyt 
                                           RISOO ja AHDISTAA, etsiä Epävarmuuden, Kohtalon ja 
                                           Räpsyripsien jumalan ja lahjoittaa niille rupisille kärsijöille 
                                           eutanasian
                                           unohtaa että niitä koskaan oli olemassakaan

kuin haistaisit hyasintin
tai vaniljan:                                              

                                                           ja herätä

25.12.2013

Kuka me olemme

minä olen se joka käänsi kärsivällisesti kaikki luukut ympäri mutta jolle viimeinen tuotti pettymyksen
kun silkkipaperien seasta ei paljastunutkaan kylkien hivelijää, sänkileukaa, päätä särkevän hiljaisuuden rikkojaa

vaikka olen se joka polvistuneen väkijoukon keskeltä katsoo pystypäin alttaria silmiin
vaikka kirjoitan tajuntani tummimmista sävyistä
oikeasti olen pelkuri
ilmaisen kynällä sen mitä en koskaan sanoisi ääneen
olen ateisti vain koska uskoon heittäytyminen hirvittää liikaa

en uskalla uskoa itseeni tai siihen että olisin jumalatar
                 olisi kestämätöntä nähdä itsensä palaavan kotiin lyötynä ja helmat riekaleina

en uskalla olettaa, että jos joku lämmittää sormiani omalla henkäyksellään, se merkitsisi muuta kuin yhden illan halua

mutta täytyykö vielä monta kertaa hypätä vedettömään altaaseen, enkö ole jo oppinut tarpeeksi?

kuka sinä olet unissa joissa etsin sinua you dig toi loputtomasti hämyisestä salista parvien portaiden kaiteiden takaa kahviloista

ja kun pakotan sinut näyttäytymään hymyilet surullisesti
(se on mahdollista minun unissani)

käyskentelet saarella jossa asuu lumisten päivien muistoista rakentuneita ihmisiä
ja ihmisiä, jotka päästävät petolintuja vapaiksi
ja ihmisiä jotka kiipeävät valtavien kristallipallojen päälle lasikattojen päälle

ja huojuvat niin korkealla ettei heitä erota auringosta
kuka sinä olet heistä

16.12.2013

Minimuusalle

kuljet kolme vuotta takanani
mutta olet kokenut vähintään kolme vuotta enemmän murheita,
kaikki paha mitä kuvitella saattaa on väistänyt minut mutta rientänyt sinun luoksesi

olet pieni vaikka et pidä siitä että sanon näin, eikä noin pienen pitäisi kärsiä tuolla tavalla, tutkailla tuollaisia pohjavesiä näkemättä koskaan pintaa

kultakala
älä luule että minä olen onnellinen vaikka nauroin viikko sitten ensimmäistä kertaa ties mistä asti, mutta usko siihen että kyynelmeret voivat kuivua
kuten Kuollutmeri jonka suolavesi haihtuu
usko siihen että mitä murheellisempi olet nyt, sitä enemmän humallut onnesta myöhemmin
usko siihen ettei elämän tarkoitus ole vain propagandaa
         vaikka minäkin inhoan optimismia ja aforismeja
äläkä usko Kohtaloon vaan usko itseesi

unissa voi lentää vaikka päivällä putoaisi eikä kukaan vie unia pois
seinien tehtävä on suojella sinua eikä murentua päällesi vaikka nyt ei tuntuisi siltä







14.12.2013

Prinsessat

en halua keskeyttää teitä sermin takana Taj Mahalin kauneimmassa huoneessa
sillä jos pitelet juuri nyt hänen päätään kämmenelläsi
en halua että se särkyy
pudottaisit sen jos kuulisit
että minä olen posliininukke jota jumalten lapset heittelevät
ja jota joku on taas unohtanut kannatella

sillä aikaa kun varjot liikkuvat sänkyni jalkoihin takertuneina lattian ylitse
ajattelen sinua ja sitä etten
halua että jätät pumpulitaivaasi ja höyhentyynysi minun vuokseni

jos edes toisella meistä on norsunluuhelmiä ja takkatuli joka syttyy sahramista
täytyy pysyä niiden luona

jos sinä olet saanut suutelemisesta haavan huuleesi
ja minä sydämeeni
on sinun haavasi se
joka ensimmäiseksi kannattaa parantaa

13.12.2013

Mitä haluaisin joululahjaksi

Haluaisin täydellisen käsilaukun. En tarkoita sellaista, jonka voi ostaa kaupasta milloin tahansa. Täydellistä käsilaukkua ei voi etsiä, se täytyy löytää. Silloin kun vähiten odottaa. Ensikohtaamisesta kerrotaan jälkeenpäin kuumottavia tarinoita: "Heti kun näin sen, tiesin että siinä oli se oikea" tai "Vaikka se näytti aluksi vähän ujolta ja nuhjuiselta, en voisi olla sen kanssa onnellisempi" tai "Se tarttui minuun tiukasti eikä päästänyt otettaan".
Täydellinen käsilaukku on statussymboli. Sitä kannetaan käsivarrella niin, että etupuolen hienoimmat ominaisuudet varmasti näkyvät, sitä hiplataan julkisilla paikoilla, kohdellaan mahdollisimman varoen, pidetään sylissä eikä koskaan jätetä yksin. Eikä täydellinen käsilaukku koskaan petä. Vaikka se on vain jotain aineellista, se pystyy antamaan tukea silloin, kun maailma on muilta osin umpikujia täynnä oleva viidakko, se ilahduttaa joka hetki pelkällä olemassaolollaan ja sen pinta on niin ihanan nukkainen ja pehmeä, ettei sormiaan voi pitää erossa siitä. Se riemastuttaa, tekee elämästä arvokasta ja toimii innoituksena kaikille taiteenlajeille.
Melankolisia lauluja ja tragedioiksi kääntyviä tarinoita syntyy silloin, kun jotain menee vikaan. Täydellinen käsilaukku ei olisi täydellinen, ellei sillä olisi omaa tahtoa, siksi se voi joskus lähteä pois, vaikka kaikki olisi ollut näennäisen hyvin. Sellaiset tapaukset korventavat sisältä käsin. Sen jälkeen saattaa löytää toisen täydellisen käsilaukun, mutta se on harvinaista, ja hylkääminen jättää pelon tunteen. Jotkut ratkaisevat asian pakenemalla seuraavilla kerroilla itse ensin.
Minun täydelliset käsilaukkuni ovat aina olleet vain illuusioita, kangastuksia tai kangaskappaleita, joihin muiden täydellisten käsilaukkujen loisto on heijastanut epäaitoa säihkettä kuin aurinko kuuhun.
Muut sanovat, että löydän vielä varmasti oman täydellisen käsilaukkuni, mutta ne, joilla on jo sellainen, eivät ymmärrä miten vaikeaa on yhden, kahden, kolmen katoamistempun jälkeen uskoa siihen, että olisi olemassa täydellinen käsilaukku,
            joka haluaisi pysyä luonani.
"Kyllä yksinkin voi olla onnellinen", muut sanovat herttaisesti. Sitten he antavat pusun omille käsilaukuilleen, silittävät niiden nahkaa ja vetäytyvät tyytyväisinä kuhertelemaan käsilaukkujensa kanssa.
He nojailevat pylväisiin ja puristavat oman laukkunsa tiukasti itseään vasten, hymyilevät minulle ohimennen ja jatkavat enkä syytä heitä,
mutta sellaisina hetkinä kukaan ei huomaisi, vaikka katoaisin.

11.12.2013

Myrsky

matolle on liian helppo horjahtaa kun salamoi
istua naulittuna ikkunoiden edessä
kuin lapsi
silmistä hohkaa vain kauhu ja jää, jää
et
tiedäkään kuinka sitä haluaisin

olohuoneeseen on vaivatonta asettua katselemaan
lentävätkö jyrähdykset taivaan peltejä pitkin välillämme
et

tiedäkään kuinka kauas
ääneni yrittää kantaa, kerätä voimansa
soinnuista, melodian ylinousevasta huippukohdasta
soittoon koteloituu siipirikkoisia silmäyksiä
äänettömyys ei anna

                     välähdyksen jälkeen rauhaa

10.12.2013

Hyppytorni

kaiken partaalla pelkään
että vuoteen meri haihtuu kun seuraavan kerran hyppään
että kadotan lottokupongin sen jälkeen
kun olen taas saanut seitsemän oikein

kaiken partaalla lasken yksi plus puoli ja olen kokonainen
liian yksinkertaisella tavalla onnellinen
koska jos osaset nyt värähtävät paikaltaan en kestä
lamauttavaa tietää olevansa surullinen jos vain yksikin

                                             murunen
                                                   nyt putoaa

tuijotan viivan yli karannutta väriä kuin punainen selittäisi kaiken
kaiken partaalla näen nälkää
en uskalla palata enkä ottaa viimeistä askelta
seitsemäntoista portaan jälkeen odotan vain että vuorovesi tulisi
ja huuhtoisi kaiken paitsi olennaisen

8.12.2013

Päättymätön aamupala

mitä enemmän keittoa söin, sitä vähemmän siitä ymmärsin mitään
turruin lusikallisista, rinnassani paloi kuin olisin tuntenut jotain kliseistä
kuin olisin saanut kesän kun pyysin yhtä lämmintä iltaa
               
saatan humaltua liian helposti, promillet poukkoilevat usein päässä vielä viikon jälkeen
mutta joskus haluan uskoa ensilumeen
vaientaa sen äänen joka kuiskuttelee etten ansaitsisi hellepäiviä
nostaa viimeisenkin suupalan huulilleni,
            unohtaa hengittämisen ja hereillä pysymisen ja realismin
                         
ja kirjoittaa kuin runoudella pelastaisin maailman
harkita kotiinpaluuta vasta kun on lapsellisesti liian myöhä                         
                         

29.11.2013

Runollisen marraskuun 11. runo

kun 11. hetki putosi ohitsemme, olin taas elämän ruletissa kaikille häviöllä
                                 kysyit kolme kertaa mitä mietin
sivelit minua silmilläsi, laskit luomesi hiljaa,
kannattelit sanoja kämmenelläsi kuin simpukoita mutta 11. hetki

koitti kun juoksit pysäkille ja unohduin sateeseen nyyhkimään

olisin painanut
sinut
vasten katosta näyttänyt
villikissan, korennon, kauriin kasvoni sinussa kiinni sanonut
apolloperhoseni
olen yhtä harvinainen kuin sinäkin

emme saa eksyä toisiltamme, tämä on huuto

sinusta ja sinulle
sinusta sinuun
haave haavista johon voisin napata siipesi

olet ainoa joka ymmärtäisi jos kertoisin
että välitän vinoon ja väärin
mutta olet ainoa jolle en voi kertoa
kuka se
         kuka se         on
                     kuka se
on
         kuka



Runollinen marraskuu

eli Muusan ja Leikinlaskijan yritys tehdä marraskuusta vähän valoisampi kirjoittamalla vuorotellen roolirunoja Tähtitytöstä

Muusan runot                      Leikinlaskijan runot
1. runo                                  2. runo
3. runo                                  4. runo
5. runo                                  6. runo
7. runo                                  8. runo
9. runo                                  10. runo




26.11.2013

Oodi miehelle

painu vittuun
           mutta sinnehän sinä haluatkin, missä tahansa puistossa kaupassa baarissa, aina kun vähiten odotan joku on lanteillani käsi selkäni takana kuin omistaisi, pyrkimässä kohti huulia (näin aluksi)
tarjoat shotin et hyvää hyvyyttäsi vaan siksi, vain siksi että hame on merkki halukkuudesta ja sen saa nostaa koska vaan jos en ole erikseen kieltänyt missä tahansa:

bussissa joku kysyy annanko, kirjastossa mies tökkää käyntikortin käteen ja ihan varmasti se kioskipoika runkkasi meidän treffiemme jälkeen ajatellen sitä, kun söin makkaraa sen edessä, miksei se tarjonnut kaakaota miksei sateenvarjoa kun jumala itki miksei kukaan ole oikeasti kiinnostunut siitä mitä on rintojeni
                           TAKANA
sydämessä
miksei kukaan halua kuulla mitä huuleni
                           SANOVAT
heti kun näet minut
putkiaivoissasi syntyy kihelmöivä suunnitelma jolla on vain yksi päämäärä, jos Bondilla on lupa tappaa niin sinäkin haluat luvan kaataa
kenet vaan vaikka minut,
vain koska olen varomattomasti hymyillyt
"kannattaa jättää minihame kotiin, jos aikoo humaltua" mutta entä jos on kuuma ja pissattaa?
ai heh, kuka on kuuma?
sinä et kuuntele, kun isken eteesi otsikon
                             LOLAN UUDET TISSIT -- KATSO KUVAT!
klikkaat ennen kuin ehdit edes löysätä housujasi ja olet lauennut ennen kuin kertaakaan mielessäsi käväisee,
                             että Lolakin saattaa osata ajatella
                             että Lola saattaa ajatella jotain muutakin kuin sinua
                             että Lola haluaisi tulla rakastetuksi eikä vain rakastelluksi

ja on ehkä juuri siksi, vain siksi
suostunut keskiaukeamalle koska kaikesta huolimatta hän ja minäkin,

me tarvitsemme sinua kuin leimaantuneet joutsenet
me palvomme sinua kuin nistit palvovat kokaa
me janoamme sinua kuin olisit samppanjaa ja happea ja myskiä

kuin ilman sinua ei nainen voisi elää

23.11.2013

Leikkikalu

ja yhtäkkiä halveksin alakuloa, naurahdin niille jotka odottavat että Kohtalo makaisi heidän kanssaan, koska Kohtalon käsivarsille nukahtaminen on vain tekosyy luovuttamiselle
ja yhtäkkiä otin kopin

intensiivisistä katseista, joita joku heitteli bussissa keskellä viehättävää marraskuuta,
yhtäkkiä sormet luistelivat täysin rytmissä preludin vaikeimman kohdan,
yhtäkkiä jännitin raajani, keräsin turhautumisen ja turhamaisuuden ja keskitin ne käsivarsiin ja vips

pyörähdys tossujen kärjillä ja olin piruetti
huojuva karkkitanko järven jäällä
hyrrä jota kukaan ei saa kiinni
jojo joka riemuitsee luvattoman paljon sfäärien vaihtelusta

21.11.2013

Yhdeksäs runo

näin unta jossa olin renessanssinainen
pohkeiden lanteiden rintojen pyhän kolminaisuuden omaavana vastustamaton
                      kietoutuminen
kaatuminen johonkin pehmeään
jotain pehmeää jotain kovaa vasten
kannattelu ovea vasten
                      heltymättömästi

näin unta jossa täydellinen harmonia syntyi Aleksanteri Suuren valloituksesta
(Persia vuonna 333)
vaskipuhaltimien miehistä sointia
nauhojen avaamista, onnellisia tulppaaneja hiuksissani

mutta herätessä tiesin vain ettei siitä koskaan olisi tullut mitään
tuhat vuotta sodan jälkeen kukaan ei mieti ruumiita
sata vuotta suudelman jälkeen prinsessa nukahtaa uudestaan

ja ruusut tunkeutuvat iholle
                        piikit raapivat jälleen yhtä syviä arpia

17.11.2013

Cliché

koska kukaan ei ole koskaan täydellisen onnellinen, niin kuin sinä aina sanot
niin siksi ei minullekaan saa antaa enempää onnea
pari enkeliä ja yhden eximian vain

onni syntyy pienistä palasista, onni on VALINTA
miten inhoan noita lauseita joita toistelet aina,
sillä tiedätkö sen tunteen kun olet saanut jouluna kolme barbia ja ensimmäisen huulikiillon
mutta ajattelet että rakkaus olisi ollut parempi lahja
rakkaus,
aina vain rakkaus
se vesitorni kukkulan laella, se johon luomme katseemme jokaisesta suunnasta ja jota ilman olisimme kuiva kehitysmaa

muista että vaaka mittaa painosi muttei arvoasi, niin sinä tänäänkin sanot
mutta se on suuri klisee, koko minun elämäni on:
yksipuolisen välittämisen kaikuja juna-asemalla, rypistettyjä luonnoksia koululaukussa, kavereiden sekaviin puheluihin vastaamista ("rakastan sua!" ja aamulla teeskentelet amnesiaa)

anteeksi että olen tällainen hemmoteltu prinsessa jolle mikään ei kelpaa,
mutta ei kukaan jaksa kolmatta vuotta peräkkäin sublimoida epätoivoansa runouteen
joskus saattaisi ehkä olla ihan mukavaa kirjoittaa myös jostain onnellisesta
(merde miten olisikin mukavaa)
ja vastata kun kysyt milloin viimeksi itkin,
etten oikeasti muista
eikä että tälläkin hetkellä, rakas

16.11.2013

Naisen arvo

joku pahis, todennäköisesti säälimätön Media tai vanha herra Yhteiskunta raapusti aikansa kuluksi lomakkeen
jossa oli lukemattomia sarakkeita ja lopussa yhteispisteet
ja jota me nyt tuijotamme palavin silmin koska emme tiedä muusta

NAISEN ARVON MITTAAMINEN

ripsien räpsyttelytiheys                                                  
laudatur terveystiedosta                                                                                                    
reisivaon leveys                                                             
valokynän ammattimainen käyttö                                 
täydellinen välinpitämättömyys mahakipuja kohtaan   
alkoholikestävyys                                                          
korkeakoulutus                                                              
juhlimishalukkuus                                                          
oman hiusvärin tehokas peittäminen                             
lanteita hipovat hiukset                                                       
antamishalukkuus                                                          
rusketus huhtikuussa                                                     
itseluottamuksensa menettäminen matematiikan tunnilla      
väh. 6kk kestänyt parisuhde                                          
stringit push-upit napakoru                                           
suloisuus, viattomuuden teeskentely                             
blondivitseille nauraminen                                            
vain toiseksi parhaan aseman tavoittelu  
araknofobia ja akrofobia 
kevytjugurttien syöminen
käsivarsien treenaaminen kolmesti viikossa
korkokengät tiistaisin
vauvojen saamisesta ja niiden saamisen ehkäisystä huolehtiminen
aina vain toiseksi parhaan aseman tavoittelu
kyvyttömyys vaihtaa itse lamppu
kyvyttömyys sanoa koskaan ei
täydellinen karvattomuus muualla kuin pään alueella ja siellä senkin edestä
kyvyttömyys luoda itse oman elämänsä säännöt
parhaan aseman tavoittelu vain missikisoissa
ja presidentin vaaleissa
                       koska ei sillä mitään valtaa ole

sekä kyvyttömyys ymmärtää, ettei tällaista listaa ole olemassakaan (välttämätön ehto naiseudelle)

14.11.2013

Seitsemäs runo

kun Jumalatar oli lipunut ulos naistenhuoneesta
huokasin sinulle että
          siinä hän oli, miss Siiderisilmä, neiti Hiukset hyvin, hän jonka ympärillä uskollisesti väreilee täydellinen elämä kuin puudeliparvi

että MIKÄ sinä kysyit
          mikä hänessä väreilee, älä taas aloita kulta

                täydellinen elämä
minä kuiskasin ihan hiljaa

kun kasvot oli kuivattu, kohotimme suupieliämme lohduttomuuden läpi
          minä ajattelin nojaamista pylväisiin, pieniä parittomia numeroita, pelastavia maailmoja kansien välissä How to be single, samaan aikaan sinä mietit sormenpäiden kosketusta ilman entistä sähköistä rätinää, impulssien katkeamista, kommunikointiongelmia, sanoit että silloin olit

          ihan hiljaa
          kun jouduit myöntämään ettet tuntenut enää kipinöitä
          niin hiljaa, hitaasti kuin irrottaisi laastarin
          ihan hiljaa kuitenkin mainitsin että parempi omistaa joku jota ikävöidä
          kuin kaivata jotakuta jota ei ole

kun vastaan kolmannen kerran etten tiedä, pidättelen viidennen kerran tänään kyyneleitä, kirjoitan seitsemättä runoa yhtä yli yhdeksän, silloin ajattelen että

          yksinäisyys on vain epäonnistunutta yksinoloa
          että hiljaa täytyisi punoa itsensä kauniiksi ja nousta

mutta jokaisena iltana
kun menetän sinut uudestaan, kävelen nosturien luokse asemalle, odotan E-junaa, se ei pysähdy se kolisee se ohittaa ja silloin

kuiskaan jylyyn ihan hiljaa
en mitään ikimuistoista

          vaan jotain rumaa joka tekee minut likaiseksi

11.11.2013

Viides runo

joinakin aamuina kaikki asetukset eivät ole maailmassa kohdallaan, joku on unohtanut värittää maiseman
                ensilumi selittää tällaisen näköharhan vain kerran vuodessa
jalanjäljet ovat mustia valkoisella
pinnalla, sormeni olisivat polttavia keuhkojesi pinnalla, tiet ovat joko umpikujia
tai johtavat Roomaan

(amor roma amor)

siivekkäät olennot ovat joko hyönteisiä
tai valkoisia lintuja ja jos ei tiedä kumpi olisi
ei ole kumpikaan
kvanttifysiikan professori kiistää enkelien olemassaolon
paavi sanoo että minunlaiseni ovat mahdottomuus, jotain luomisen ulkopuolista ja koko ajan Taivaan alla
hiutaleet yrittävät hätäisesti peitellä marraskuun hiiltynyttä maata

kaikki värit ovat imeytyneet sinuun
kun pyörteesi asettuu pöydän ääreen,
oranssikaapuiset munkit vajoavat pyhimpään tilaan
maan ja ilman vastakkaisella laidalla

Filippiinien hirmumyrsky syntyi
sinun silmiesi räpäyksestä

9.11.2013

Jipii

Hyvää synttäriä
                        
                             rakas blogini

1v!

Kiitos kaikille lukijoille <3

8.11.2013

Kolmas runo

nuolet
          lävistivät minut mutta sinut vain puoliksi
          vioittivat minua mutta jättivät sinut rauhaan sinä

nuolet
          häntä kuin maalaisit kirjaimia kankaalle, hiplaat lihasten kaaria, näykit poskia ja
          ylähuulta koska hän on sinulle se joka

nostaa suupielesi taivaaseen

silmäniskujen sumupilviä, sipsutusta saarelta saarelle sinä oiot siipiä akillesjänteissäsi ja leijut kun änkytän sanoja kuvaamaan:

Matteus-vaikutus
valkoinen korsetti (paljastit miten aiot ilahduttaa häntä)
keltainen
väri jota sivelen laajoilla vedoilla ja se että olen
vasemmanpuoleinen liikenne

silmäniskujen säkenöintiä, sipsutusta sielusta sieluun sinä vedät heliumia keuhkot täyteen ja leijut Taivaasi luokse heti
            kun
                  irrotan narun

5.11.2013

Kirje jota en koskaan postita

kirjoitin sinulle runon joka oli liian hauras lentääkseen ja kun kumitin paperia puhki, ajattelin että sinusta tuntui varmaan samalta kun päätit pyyhkiä lupauksia pois ja ymmärsit vasta silloin, että myrskytuuli repii juurineen myös omenapuita ja kävelykatuja

kirjoitan aina runoja sanoista joita olen säästänyt, luulen että se muka korvaisi jotenkin vaikka oikeasti
aavistan myös, että joskus sanat ovat viimeinen asia jota kaipaat

             varsinkin kun ne muutenkin ovat minulta vähitellen ehtymässä,
             joudun kiroilemaan jotta kuulostaisin edes joltakin enkä vain itseltäni

joskus vielä kirjoitan runon siitä kuinka nauroimme pohjattoman surullisina unohdetulle sateenvarjolle vessassa ja kuinka yritin olla sinulle se sateenvarjo, runon loppuun tulee sipaus hienointa

             Toivoa

mutta juuri nyt ei ole sen aika koska valitettavasti sanat
ovat tehneet joukkopaon minun pääni sisältä

PS. liikutuin kun kuulin, että olit vältellyt tiettyjä sanoja silloin kun minä olin herkemmällä, meidän tunteemme sointuvat tosiaan kauniisti yhteen

eikä tarvitse vieläkään sanoa mitään,
luulen että kun kysyt
ca va?
haluaisit itse vastata siihen syvällä huokauksella
mutta sitten kun olet valmis

juodaan pari pulloa kuplivaa
ollaan entistä vahvempia kahdestaan

ja lahjoitetaan toisillemme kuumottavia kertomuksia
tuntemattomista kielistä kauloillamme

4.11.2013

Vaikeimmat asiat

vaikeinta eivät olleet epäoleelliset integraalit
tai vaeltelu anglismien viidakossa
vaan sinun palastesi kerääminen käytäviltä,
tiedätkö miltä tuntuu estää
                                              hiekkalinnaa
                                                                     hajoamasta ja miksi valitsit
siihen tehtävään juuri minut

joskus maljakot halkeavat kun ne pudottaa, vaikka on yrittänyt laskea kätensä varovasti,
joskus valinta on ensin väärin ja vasta kirsikkapuiden jälkeen

                       oikein
                       usko vain

että tarina jossa ei ole onnellista loppua
ei ole vielä loppunutkaan
ja että Epätoivo on kärsimätön ja kyllästyy nopeasti yhteen uhriin

vaikeinta on usein sulkea polut takanaan
koska vielä vaikeampaa olisi jäädä

haikeinta on aina nähdä kauneus vasta kun se syöksyy vuorilta alas,
haikeinta kuunnella
haipuvaa huilua laaksojen takaa

                    

1.11.2013

Runollinen marraskuu

1.

minut on tehty kulmista ja sakaroista
kesällä yritin laiturilla mallata heksakoneja yhteen
yhden Siiderisilmän kanssa
mutta hän totesi ettei näistä saa ehjää
ja etsi itselleen aidon adoniksen

minulla ei ole sitä lisäosaa, joka tekisi minusta sinun silmissäsi rakastajan
rakastetun sijaan
miten pienestä on joskus kiinni,
sinäkin sanot kun kassapoika unohtaa kysyä papereita
ja pudotat toisen olkaimesi vahingossa tahallaan eikä

                 kenenkään selkä hohda yhtä valkeana kuin sinun silloin,
                 muistan sinun jalkapöytäsi kaaren niin kuin olisin muovaillut sen itse
                 ja miksi pidät taas napapaitaa,

et tiedä miten hulluksi se tekee iltapäivän, saa maksan ja aivot vaihtamaan paikkaa, hämmentää järjen keitosta ja polttaa sen pohjaan ja toistelet

että antaisit minulle aivan kaiken
mutta se ei ole tänäänkään tarpeeksi




30.10.2013

Elämäni, kuolemani ja Kohtaloni

1.

juuri kun olin julistanut että pärjään ilman sinua, Johan
astuit sisään ja kysyit

          Mitä saisi olla tänään, rakas?
       
pitelit kämmenelläsi leivoksia

          Olen antanut sinulle hetkiä parin mukavan blondin kanssa, muru

katsoit minua niin kuin olisin huvittava,
koominen omassa epätoivossani

          Haluaisitko vielä jotain, saat sen,

sanoit ja valmistit voileivän

          saat kaiken, ma cherie, tai sitten jotain enemmän


2.

tajuta että on todellakin mahdollista hihittää kaatosateessa sateenvarjon alla, vaikka koleus alkaa katulampun valon takaa sillä ystävällinen ihminen on juuri sanonut, että

                    seurusteluhan on yliarvostettua

ilmakuopan yli voi hypätä, ymmärrän yhtäkkiä tuhansien silmäysten merkityksen viimeinen asia jonka muistan on että

                    sinä tulet varmasti vielä asumaan Ranskassa

ja lokakuussa tuoksuvat Seinen rantapuut ja maitokahvi


3.

jos ei tiedä miltä tuntuu kun puolet kehosta kevenee
ja toinen puoli hajoaa tuulen kaarteita vasten palasiksi                  kelluvat
kädet ja kaikki muu joella vesi                      on autuus

on kai vaikeaa kuvitella kuolemaa
hengen pakeneminen ja la petite morte muistuttavat toisiaan

suuren kuoleman kaikki kohtaavat joskus
mutta pienemmän vain ne jotka
rohkenevat katsoa muuttuneisiin, hautojen syvyisiin silmiin



28.10.2013

Heräämisen jälkeen

Johan
on kyllästynyt minuun
pettänyt hyppäämällä aamujunaan
vieläkin kimpoilee hänen hellyytensä seinistä
liedellä hehkuu lämmintä maitokahvia,
joka muistuttaa siitä mitä joskus oli

Johan
on juossut siltojen alle sadettani karkuun
väsynyt ohjailemaan marionettinukkeaan

kuolemattomuudestaan huolimatta Kohtalo voi kadota
astella hiljaa yli eteisen kenkien,
päästää irti koska pitäisi jo pärjätä yksin

27.10.2013

Mitä luin koko viime yön: Ennen päivänlaskua ei voi


Hyvä Johanna Sinisalo, muutama kuukausi sitten olit minulle vain eräs älykkäältä vaikuttava nainen, joka on kuulemma kirjoittanut hyviä kirjoja. Ei sillä että määritelmässä olisi mitään pahaa, en vain olisi osannut ennustaa millaisen reaktion kirjasi Ennen päivänlaskua ei voi minussa herättäisi.
Olin jo alkanut jostain käsittämättömästä syystä uskoa, ettei nykyaikana enää kirjoitettaisi sellaisia kirjoja, jotka saisivat valvomaan koko yön tai että ainakaan niitä ei osuisi minun kohdalleni. Sinun kirjasi sai kuitenkin minussa aikaan jotain käsittämätöntä. Aloin uudelleen uskoa kirjallisuuden tulevaisuuteen.
Jo ensimmäiset sivut viettelivät minut. Ihastelin tarkasti kuvailtuja oivaltavia, ironisia ja joskus flirttailevia keskusteluja, hämmästyin sitä kuinka pieni peikko, olento jonka kirjan päähenkilö Mikael löytää ja ottaa hoitaakseen heräsi henkiin kirjasi sivuilla ja ahmin tapahtumien väliin pudotettuja tietokirjamaisia, peikoista kertovia tekstejä kuin ne olisivat totta. Vähitellen kävi selväksi, että olin kaikista kirjasi henkilöistä, tapahtumista ja realismin ja sadun yhdistämisestä yhtä lumoutunut kuin itse Mikael omasta peikostaan. Joskus kaikki oli niin riipaisevasti kirjoitettua, että jopa pelkäsin vähän.
Koska olin aina todella onnellinen ja toivoa täynnä, kun sain uppoutua Mikaelin ja hänen valokuviensa ja rakastajiensa maailmaan, vein jopa kirjan illallispöytään ja esittelin sen vanhemmilleni. Kun vielä kuvasit ennakkoluulottomasti ja luonnollisesti miesten välisiä suhteita ja ujutit yhden henkilösi kohtaloon feministisiä viittauksia, olin täysin myyty. 
Hieman surulliseksi tulin ainoastaan kirjan lopussa, kun ymmärsin mihin tapahtumat väistämättä johtivat ja kun tunsin, etten koskaan voisi itse kirjoittaa mitään yhtä hyvää.
Tällä kaikella haluan vain kiittää siitä, että olet luonut minulle uuden maailman.
Ennen päivänlaskua ei voi
Johanna Sinisalo
Tammi, 2000
PS. Myöhemmin olen tarttunut myös kirjoihisi Enkelten verta (Teos 2011) ja Auringon ydin (Teos 2013)  

Viallisia ajatuksia

olemme kuin vierekkäiset puhelinpylväät,
mutta impulssit eivät liiku välillämme suoraviivaisesti
kuten sinusta minuun virtaavat säikeet
sillä minun puolellani on huono kuuluvuus,
tunteet kulkevat sinuun rätisten,
kompastuvat matkalla ja peittelevät ruhjeitaan

sinun ei kuulu tietää
että haluan sinusta enemmän kuin aamupäiviä ja samanaikaisia askeleita,
haluan että hetket versovat yli tavanomaisten rajojen,
haluan jokaisen sormesi ja jokaisen sanan,
haluan raivata vaivaantuneet katseet ja tunnustaa lujaa

                       että välitän sinusta väärin

vinot virtani risteävät vielä oikosulkuun
tunteeni eivät tanssi
kauaa kaltevalla pinnalla

26.10.2013

Eniten naurattaa kaikki

muistin vasta kun nukahdin mitä olin unohtanut tehdä
sinä perjantaina
luomeni olivat kevyet
silmät ahmivat pimeässäkin maailmaa
kurkussa ei kytenyt geysir vaan sydän kellui rauhassa ulapalla

sillä näin luomien alla lunta
äänettömiä hiutaleita
laivoja poukamassa
            Muusa
                       ja hänen Taivaansa kaksin mutta kauniina ja kuolemattomina eikä kirpaisevana unelman ruumiillistumana

meren pohjasta sukelsi pintaan valaanpoikanen
se lauloi minulle sellaisella riemulla, että oli pakko vähän kiroilla ilosta
kun uusi, pyristelevä ajatus alkoi kehrätä sylissäni
ajatus siitä että on todennäköistä, väistämätöntä suorastaan
että saan vielä joskus jonkun huokailemaan

ja vitut siitä silloin monesko hänelle olen

22.10.2013

Elämäni surullisin syntymäpäivä


motley photos.



Silloin kun maapallo viimeksi vieri tälle puolelle aurinkoa,
minä sipsutin kuin hallitsisin kaikkea,
etsiskelin Toivoa ja Ideaalia ja löysin molemmat
                ja millaisessa paketissa
mon dieu millaisiin kiusauksiin käärittynä,
liian usein nurkan takaa, käsivarsina, maanantaisena marihuanana,
ja kun kädet rakastettavasti avasivat oven
hyppäsin kynnyksen yli harkitsematta, ajattelin että se oli sans doute
elämäni onnellisin syntymäpäivä
Oven takana olikin vapaa pudotus
vaikka söin vielä pilvien hattaraa niin vähitellen aloin aavistella ettei alhaalla odottaisikaan mikään Ihmemaa
vaan Tellus ilmastonmuutoksen kourissa
ja perjantai pahoinpiteli minua painajaisillaan
yhden nimi oli E-pilleri
yhden Mies-jota-sinulla-ei-ole
yhden Kaatokänni
yksi mutisi olevansa Muutama-kilo-lisää,
mutta yhtäkään en uskaltanut päästää sisään
vaikka ne vakuuttivat omaa kiltteyttään
ja tunsin että kohta se päivä koittaisi, se kohtalonomainen
elämäni merkittävin syntymäpäivä
Vielä yhden kerran erehdyin kun luulin että maan pinta olisi betonia
ja olin aluksi jopa helpottunut,
kun huomasin vain vajoavani johonkin pehmeään
suo oli petollisen lämmin,
se otti yhden elimen omakseen,
sen joka estää punaisia virtoja jäätymästä
ja nyt kun räpiköin avannossa
ei minun luokseni edes voi kulkea heikkoja jäitä
ja vaikka toistat että onhan tässä koko elämä aikaa,
minä vastaan että voittajan on helppo lymyillä
omassa peilisalissaan
ja että epätoivoon riittää juuri nyt se tieto että uusi isku lähestyy jo, näen silmäkulmassani nyrkkiraudan kiillon, Kohtalon ylös kerääntyvän käden vaikka huomenna pitäisi olla
elämäni onnellisin syntymäpäivä

18.10.2013

Luovuttaja

useimmilla ihmisillä on tarve juottaa jollekin toiselle mukavalle nestemäistä elämää, jota he ovat keränneet omista suonistaan                           joskus luullaan että tätä halua tuntisivat vain miehet, mutta yhtä kaikki se koskee myös naisia
          myös aika nuoria sellaisia

minunlaisiini se koskee
tekee lopulta voimattomaksi jos jokaisena perjantaina vuodattaa elohopeaa pulloihin odottamaan oikeaa hetkeä
         sitä jolle voi sen luovuttaa saamatta itse mitään keneltäkään milloinkaan kukaan koskaan tässä

kun löydän jonkun toisen mukavan
joka myös mahdollisesti kärsii anemiasta
silloin me istumme sylikkäin kellarissa ja yritämme latkia niitä sulatettuja metalleja
ennen kuin painepullot räjähtävät
ja hopea ja lasinsirut hitaasti tukahduttavat meidät

15.10.2013

Naurettavan makea elämä

olisiko äiti arvannut että söisin koko elämäni lähinnä öisin, pieniä banaaneja ja kookosta,
että halvalla selvitään

absurdia on totella näkymättömiä olentoja
ja tulla sairaaksi surusta aina kun näkee kauneutta:
kaikki tiivistyy siihen kun suutelet häntä eikä kukaan voi tulla teidän väliinne
oma korsettini saa minut pyörtymään
eikä kukaan ole sitä avaamassa

katsotaan onko se anemia tai kilpirauhanen
hahaa, kyllä minä tiedän että oikeasti rakkaudenpuutos ja suojakilpien murtuminen vain
ovat se elämän miinuspuoli ja että

absurdia on kirjoittaa psykologiasta laudatur ja olla silti omien aivojensa kanssa riekaleina,
olla elämännälästä heikko, mutta kanankoiven edessä voimaton,
järjetöntä yrittää kasvattaa nälkää syömällä,

ironista lentää täsmälleen samalla korkeudella kuin vuosi sitten, bonuksena siipirikkous ja sulkasato
sinisten kummitusten tähden

herra H. Aaveen, sokerista tahmeiden muistojen

joten absurdia löytää toivonkipinä siitä että Merkuriuksella on kaksi auringonnousua,
mutta kuulla että planeetta Venuksen vieressä on
ohutkuorinen,
vereslihalla
ja karrelle palanut

kuin liekkeihin unohdettu vaahtokarkki

13.10.2013

Chanson triste

on vaikea käyttää ruska hyödyksi
jos ei ole tavoitetta
jos runoja on jo liikaa

                                                       makuuhuoneessa
                                                       soi ikuinen chanson triste

päiväunien päälle on kehkeytynyt seittejä

en näe
onko se adonis vai keijukainen
se unelmaolento
joka riisuutuu esiripun takana

en näe
kuin kimallusta, paisuvia pisaroita säikeiden solmuissa, helähdyksen ja silmät -

voit uskoa että olen säilyttänyt sinun auringonkukkasi

                                                        kun vuoteella
                                                        väreilee ikuinen chanson triste

aurinko on hauras valkoinen vanhus
tuskin mitään
           pehmeä matka yli poskien

11.10.2013

Katso vielä kerran

inspislinkki: http://www.youtube.com/watch?v=bM30XId6TP4


kokeile, olen lämpöinen meri teekupissa
kielelläni pyörii siirappia,
nauruni on synkooppisäestys
ja se sointuu muiden Liekkien nauruun

tunnetko, olen askel harvinaisen hymyn jälkeen
puolet verestäni on heliumia
ja siksi olen usein päissäni, sekaisin,
villiintynyt humalaköynnös, parvekkeelta putoava alusvaate persimon, päärynä ja pähkinäseos mutta

katso vielä kerran
olen purkautunut punainen lanka
novelli ilman käännekohtaa
laimentunut kirosana
se, joka jää tuijottamaan

             muiden loittonevia selkiä

feenikslintu,

             joka ei löydä enää liekkejä

9.10.2013

Liukuportaat

porras portaalta aika valuu jalkojemme alta
kuvittelemme nousevamme
mutta oikeasti muurit kasvavat aina edellä

lasken lusikallisia
tuntuuko susta pahalta?
miten äänensävysi hellyys voi lisääntyä minun heikotukseni mukana

purppuran värinen paita
joka edusti peilien keskellä kaikkea rohkeuden ja riemun väliltä
estää nyt luideni rivistöä ratkeamasta

me puhumme haamuista ja enkeleistä
haluatko sä istua hetken?
kyllä, miten paljon voi sisälle mahtua pysähtymisen halua

jos huominen oli eilen eväsretki
nyt se on labyrintti jonka keskellä nukkuu Minotauros

8.10.2013

Aloitteleva elokuvaohjaaja

Mulla olis sellanen proggis. Ihan ideatasolla vielä. Mutta sen nimi olis niinku Elämä. Tajuutsä?
Tai Life, jos se leffa myis sillee paremmin, ihan sama.

Palkattais tuottajaks joku kiva tyyppi, vaikka Partahemmon pikkuserkku, joku jolla olis tarpeeks valtaa mutta ei niin paljon, että saatais aikaan jotain kansanmurhia.

Käsikirjottaja ei sitte missään nimessä olis se vanha mies, se D. Estiny vai mikä sen nimi nyt oli. Se on kuule sellanen kaveri, että kun sen muka vahvoille käsivarsille antautuu, niin loppujen lopuksi se haihtuu siitä ja sä putoat maahan. Ei, sä romahdat oikein, matelet hetken sen narsistin jalkojen juuressa, kunnes se katoaa kuin joku helvetin lampun henki.

Ja mä olen erehtynyt ihan liian monta kertaa seuraamaan sen herra Estinyn jättämiä merkkejä ja löytänyt itteni jostain, missä kaikki hehkuu vastaväreissä ja taivas irvistelee mulle ja mä olen tajunnut

ettei tää ole mikään aarteenetsintä.

Niin mä olisin siis se pääosan esittäjä. Unohtui sanoa.
Toisen major partin sais joku, no kyllä sä tiedät, puhutaan siitä puvustajan kanssa sitte lisää,
mutta ainakin sen sielun pitäis olla

                       niin kuin mäntymetsä
sen suussa siiderin makua
       ei liikaa mutta --

Epärealistista?
Niin mutta tää proggis, tässä on kuule kaikki mahollista.

Ootsä mukana? Olishan se nyt kohtuullista että joku edes 

5.10.2013

Mitä voi kirjoittaa vain syksyisin

puristat peittoasi kaksin käsin
kuvittelet että se on Hän
että se tuoksuu Hänen Armaniltaan
avaat ikkunan mutta et tavoita Hänen ääntään
etkä edes muista millaisessa kulmassa Hän yleensä
nojailee sinuun

sinä taas, sinä toinen pehmeähiuksinen
helistät rannekorujasi sormustasi vasten
hukutat itsesi ranskan verbimuotoihin ja mohairneuleisiin
pitsiunelma-alusvaatteisiin
kuvittelet että Hän nukkuu nytkin selkäsi takana
että jos vain kääntyisit
näkisit Hänet
että Hänen lämpönsä olisi totta

Hänen äänensä

te molemmat kuvailette
ja kuvittelette etten ymmärrä
miltä tuntuu, kun herkistää korvansa jotta kuulisi vain

Hänen äänensä

te kuvittelette
etten ymmärrä miltä tuntuu

käheys kurkun sijaan rinnassa
kulma sisuksissa
kulma
joka kieltäytyy hioutumasta

2.10.2013

Avainsanat

Tunnustelen tietä sammalen keskellä,
oksien välistä pilkahtaa rautaa
tuoksut pistelevät,
neulaset lyövät poskille,

mutta metsän keskellä on kalliovuori,
jonka laella Kanerva tanssii
ylistää planeettoja
ja antaa minun koskettaa varpujaan

Tulee uusi yö, uusi pelko ja tiedottomuus,
rasahdukset kiirivät luokseni,

mutta yhtäkkiä jokin saa pilvet aukenemaan,
utuisen valon paljastamaan
kauniin Kanervan
lapsen näköisenä
kallion juurella nukkumassa

Aamupäivällä kaikki ovat valppaimpia,
polut osaavat peittää itsenä ja eksyttää,

mutta silti tarvitsen vain yhden sanan
ehkä "Venuksen punan"
tai "lihaskimpun"

ja Kanerva on minun luonani viattomana,
antautuneena

Vain yksi sana,
mikä se tänään on?

Huomenna se on uusi

1.10.2013

Keiju ja Kapina

kaikesta huolimatta me olemme aina syksyn lehtiä ja konfettisadetta

jos minä olen pähkinä, sinä olet marsipaani

koskaan ei voi Himalaja hioutua täysin sileäksi, eikä Välimerestä tulla vuorta sillä

jos minä olen heitteille jätetty,
      sinä olet karkuun juoksija

jos minä olen kasmirneule,
      sinä olet napapaita

jos minä olen rakkaus
      sinä olet anarkia

27.9.2013

Hetki ennen heräämistä


:)



ruusupensaat henkivät muureja vasten
nukkuvan poskilla kuultaa vielä puna
                 mitä poika ajattelee ennen kuin ojentaa elämän
suusta suuhun
ennen kuin se karkaa häneltä
syöksyy avaamaan suljetut luomet
ja muuttuu hallitsemattomaksi

kuoleminen ei koske
terän upottaminen toisen keuhkoihin koskee
ja lattian vetäminen köydessä riippuvan alta
mutta liipaisimen naksahdus ei satu
niin kauan kuin luoti jaksaa lentää
vapaana se on vaaraton
kohdalle osuessaan kohtalokas
mutta ampuminen on oikein
siihen asti että luoti tapaa elämän

peitto on pehmennyt illan jälkeen
patjasta tullut poukama jonne uppoutua
pää lepää tyynyjen vuorisolassa
                 evoluutio
on luonut unennäön helpoksi
onnellista on siellä missä valkeat hevoset rummuttavat hiusheinää
ja onnellisia loppuja siellä missä uskalletaan tarttua todellisuuden käteen
mutta kaikkein onnellisimpia
me olemme aamuisin, kahden kaupungin rajalla
                 hetkenä ennen heräämistä

25.9.2013

Runo pakenevista käsivarsista

kun astun sun luo, kavahdat
vaikka olet vasta varsa
juuri lentoon lähtenyt kuoriainen
eikä sun pitäisi pelätä mitään

sanot että ensin on helpointa lähteä
ja viimeisenä tänne kiiruhtaa
haihtua ennen kuin joku ehtii sut hylätä
mutta ei suhteissa ole voittajaa,

              kuuletko,
                        kuuletko siellä puun latvassa

otsahiusten takana
romahtavien muurien alla, tällä asemalaiturilla tänään lamaannuttavassa itätuulessa, kuuletko, kuuntele älä katoa

kun käännyt mun puoleen, siirryn lähemmäs
ja me törmätään kuin kaksi ilmapalloa
yö kiertää häntäänsä horisontteja pitkin, mutta juuri nyt

              huokaat korvaani
                         älä vielä karkaa

Mister Blue

Levitätte paperit kirjojeni päälle, en välitä
vaikka Hamletin suu peittyy
          koska me olemme päärynäpuutarha, hedelmäfondue, kynttilämeri, neilikkamaljakko meluisa illallispöytä

                    eikä kukaan huomaa että yksi
                    vielä viereeni istuutuu
                    huurretta ja hämärää
                    tuo mukanaan Mister Blue

Kannatte posliinilautaset ympärilleni, en välittäisi
vaikka paiskaisitte ne rikki
          istutaan sirpaleiden päälle ja vuodatetaan yhdessä punaisia ja hopeisia pisaroita ja huomioita toisesta sukupuolesta, joohan

                     EI
                     sanoo Mister Blue
                     se taluttaa minut vessaan

                     Muruseni, pyyhi suu,
                     se käskee ja ojentaa servetin
                     vaikka kitalaki kihelmöi vielä

Kutsutte minua kuin nimeni olisi hunajaa, enkä välitä
vaikka oikeasti haluaisin vietellä kaikki
            koska olette ballerinoja, jumalattaria, pylväitä temppelissä, alastomia marmoripatsaita

                     mutta hyi, kuinka kuvottavaa
                     kuiskaa Mister Blue
                     et voi kertoa sitä heille
                     et voi paljastaa että Herra Who
                     piirittää sinua
                     silittää ristiselkääsi silloin

kun kaiken järjen mukaan pitäisi keinua onnessa
korkealle, korkeammalle --

mutta aurinko tekee sokeaksi
ja Mister Bluella
on kyljistäni raudanluja ote

22.9.2013

Se on vain numero

50
ironista että horoskooppini on vaaka
orkidea sen pinnalla hengittää samaan tahtiin kanssani
veri pumppautuu yhtä nopeasti kuin numerot vilkkuvat näytöllä

useimmiten se on ihanaa
kun kaupungista tulee valtameri, bussit ovat valaita jotka liukuvat, katulamput valonsäteitä mustan pinnan läpi, spottivaloja minulle laulan aarian niiden alla

49
miksi samaistun vain paperilennokkeihin ja kirsikkapuihin
kun haluaisin olla megabeibe
megawatti
megapikseli valokuvassa korttelibileistä
meteliä seinän takana klo 00.23
merkitys jonkun elämälle

48
vaikka söin lohileipää ja join lämmintä maitoa
miksi punnitsen arvoni tällä tavalla
milloin lakkasin kasvamasta
sisälläni on hämärää
ainainen sininen hetki

miksi huuruisessa ikkunassa on numero 43
onko se joku merkki

21.9.2013

Väliaika

Minulla on käsi. Peilisalissa siitä tulee siipi ja teatterin samettisessa aulassa johtotähti, mutta kromisessa rappukäytävässä se särkyy kaiteelle

korvasta korvaan resonoi haaleanvioletti ääniaalto
ja silmissä säkenöi tukahduttava esirippu

Pyörtymisen jälkeen minulla ei ole jalkoja. Ne ovat muuttuneet plastisiksi
ja siksi ne eivät muista miten suoristutaan ja lähetetään sekunnissa kaksisataatuhatta impulssia aivokuorelle, eivätkä ne muista miten ne lopuksi nousevat seisomaan kenen ansiosta, koska yhtäkkiä PUM

Minulla on selkäranka
se nojaa seinää vasten ja lihani sen ympärillä kuin joku olisi asettanut minut siihen
noin

kuka se oli, kuka se on
verho putoaa alas hulmahtaa ennen kuin leijuu ja paljastaa sen, että

Minulla on sydän
ja joku hullu on päättänyt järjestää
diskon sen aortassa

16.9.2013

Ylinouseva tunne

                sinä tiedät että kylkiluuni paistavat ihon alta
ja sydämeni on niin lähellä ruumiin pintaa
että veteni järjestyksen rikkovat helposti myös harhaan ammutut nuolet

olen riisunut kaiken edessäsi
                 näyttänyt alkukantaisen pelon
hallitsemattoman tärinän pimeässä, kiusalliset hiljaisuudet
ja sen miten dopamiini on tehnyt minutkin hulluksi

voiko duurisointuun sittenkään luottaa
onko kauaskantoista antautua aikaisin
nousta ensimmäisen linnun selkään

miksi monet asiat on helpompi sanoa kuin tehdä

                 kuten päätös tyytyä kevyisiin säveliin ja runoihin iltapäivällä

mutta miksi rakastamisessa se on toisin päin

12.9.2013

Mitä kuuluu

kurvasit näkökenttäni takaa
istuit viereen hiukset kimmeltävinä aamun sumusta
ja kysyit sen tavanomaisen kysymyksen

olisin voinut kertoa
          mahakivusta
          tuskaisesta perjantaista
          pelon väristyksistä, pelosta, etteivät palaset koskaan löydä toisiaan
          lähestyvistä seinistä, aaltoilevasta lattiasta, sinisestä valosta yöllä olohuoneessa
          pullojen kilinästä
          tärisevistä sanoista paperilla loppumattomasta illasta heräämisestä rätisevään yksinäisyyteen
          halusta nukahtaa ruokalan keskelle
          siitä mikä liukuu minusta
         
          pakenemisesta ja hajoamisesta

mutten voinut katsoa harmaita silmiäsi
vedin voimaa sisälleni ja
vastasin että
ihan hyvin menee
         
         

9.9.2013

Akvaariomaailma

kolmas kerros oli tuskallisen kaukana
makasin lokerokaappien sylissä ja heijasin itseäni valveuneen
pääni ei ollut akvaario, muuten olisit nähnyt sen sisällä yksinäisen karpin
ja ehkä kysynyt vielä kerran
millaisia aaltoja seiniini iskeytyy

ihmisparit velloivat kaiteita vasten
onnellisuus humahteli
                   Välimeren lämmintä, säkenöivää vettä
minä olin kivi, joka painui mutta hioutui sileämmäksi
oletko huomannut että muuttuminen koskee

ja se ettei mikään muutu
että jokaisessa aamunsarastuksessa kalliolle murtuvat samanlaiset laineet
jos kasvattaisin pyrstön, löytäisin ehkä sen toisen

                    sydänmeren kalan
                    kultakylkisen ja sulavan

astuin kivenä portaat vierin ylöspäin, onko se mahdollista
iltapäivän luokassa verhot olivat selällään
                    junarata
                         aurinko

koko valtava maailma siinä edessäni
lasisen seinän takana











7.9.2013

Tämä on vain sinulle

1.

kirjoitin tätä jo silloin kun poskissani kohisi
kun ensi kertaa tänään rakensin itseni sinua varten
mutta pakenin pian kun murenin minuutti minuutilta
portaat portaat portaat punainen lukko kauriinjalkani sekaisin lattialla kylmä vesi kaakelisen hiidenkirnun keskellä kirjoitin tätä jo silloin
sinulle
kun mieleni välkkyi välilyöntejä
ja jokieni ylivirtaus voimistui

2.

kysyit mitä mielessäni liikkuu
kuinka raskaita ovat ajatukset
(oman painoni verran eli liian vähän)
en kertonut että ne ovat kansainvaelluksella
barbaariheimot kiroilevat ja pettävät
kreikkalaiset hukkuvat omiin sinisiin silmiinsä
ja Freud hakkaa Berliinin muuria palasiksi

avasin portit: pakolaisvirta
päästin sisään kateuden ja kyynisyyden ja kaikki joille ei muualta löytynyt sijaa

Toivolle löytyi
koska ympärilläni on nyt niin paljon onnellisuutta

Toivo on kaaria vedessä myrskyn jälkeen
uuden kevätlähteen kuplintaa
illan lumoavin tarina
ja se jos aamulla heräisi nälkäisenä
eikä vain heikkona eilisestä

3.

kirjoitan tätä myös huomenna
ei tarvita kuin yksi huolestunut katse
pari rohkaisevaa sanaa

ja minä olen Baabelin romahtava torni

yksi ruumiista poistumiskokemus
(minun käteni on hänen kätensä, hänen joka istuu muiden kahdenkeskisten hymyjen ympäröimänä kristallisilmin)
siksi minä kirjoitan tätä sinulle

ja kysyn samalla itseltäni miksi on niin vaikeaa ymmärtää että

olemassaoloaan saa hävetä
muttei koskaan pyytää anteeksi

että rakkautta saa janota kuin kuoleman partaalla
mutta jos joku sen antaa,
siitä ei saa kiittää

eikä sitä pidä etsiä
vaan se täytyy löytää

2.9.2013

Enkelini

PUDELEK - Doda: "KOCHAM MOJE TATUAŻE"



kun halaan teitä, tunnen jotain sileää
lapaluidenne kohdalla
ihonne alta selästä kasvaa
täydellisiä sulkia
                           joskus te kiedotte minut kahisevaan viittaan
                           mutta siipienne kärjet raapivat poskia
vaaleahiuksiset enkelini, miten voisin estää sulkasatoa?
                           kun minusta vain varisee höyheniä
                           ja hiuksistani tippuu pituutta
olen yhtä hauras kuin runoni, pelkkiä puolisointuja
en kerro tätä teille,
onhan se itsestään selvää,
että vaikka ei olisi huolia,
ei ilman siipiä voi kukaan lentää

30.8.2013

Ränsistynyt linnani


I

seinällä on öljymaalaus minusta oksentamassa
heikko ääneni värisee radiossa
eteisen peili on rikki
(seitsemän vuoden epäonni)
näet siinä vain minut ja kuumat poskeni

katson sinua siinä kynnyksellä
           miksi haluat yhä vain käydä täällä?


II

meidän keskustelumme on matka yli valtameren
luovit luokseni, olen taas hukkumassa

astumme majakan pimeät portaat
saatat minut ylös, sytytät valon se iskee
silmää sinulle lahden takaa
kun olet lähtenyt


III

sinun kanssasi horisontti on lähellä
aallot eivät vyöry hallitsemattomasti
mutta miksi me tapaamme aina vain täällä?

haluaisin nähdä sinunkin linnasi
sisältäpäin
ja maalata seinälle kuvan itsestäni

kuvan jossa kultaisissa hiuksissani olisi auringonkukkia

26.8.2013

Sinä ja Taivas

sinun Taivaasi aiheuttaa kuulemma sydämeesi rytmihäiriön
aivoihisi hernerokkasumun
ja saa huulesi kihelmöimään kuten silloin kun olet syönyt liian monta pääkallokarkkia

jos minullakin olisi Taivas
minä ja sinä oltaisiin lyömätön pari
kaksi horjuvaa ja helposti hengästyvää maniavaiheesta kärsivää Huumaantunutta

jos minulla olisi Taivas
me päästäisimme Taivaamme leikkimään keskenään
puhumaan meistä Hassuista

jos minä
              ja minun Taivaani vain
                          minun Taivaani

silloin me kaksi näkisimme Taivaidemme heittävän läppää ja hiljenevän äkisti
kun me Hassut ilmestyisimme

näkisimme Taivaidemme
huokaavan yhtä aikaa

Kaunottaret

Aarniometsä sykähtelee sokeassa pimeydessä
joka puolella kohisevat punaiset ja siniset virrat
suuri Niili, joka kohoaa kuin selkäranka
kaksi laaksoa, joissa aika pysähtyy aina henkäyksen ajaksi
ja hermoimpulssien neonkirjava ilotulitus
pääni sisällä

Olisin kaunis, jos sinulla olisi laserkatse,
jos näkisit vain sen, mitä haluaisin olla

Räpsyripsen ääni narahtelee
se raapii käsivarsiensa suihkurusketusta ja haroo muovisen pehkonsa ensin ylös ja siitä olkapäille ja sanoo sitten ettei päässä liiku oikein mitään juuri nyt

lyö ihan tyhjää

ja se on totta, näen miten Räpsyripsen kallossa heilahtelee vain yksi suuri teräksinen kellonkieli, joka helkähtää

samoin kuin sen kännykkä tuon tuosta
("Mitä kuuluu hani?" "No ihan hyvää, mut kynnet taas pilalla...")

Räpsyripsi olisi autiomaa, jos minulla olisi laserkatse,
jos en näkisi vain sitä, mitä haluaisin olla

Tänään me heittäydymme ruohikolle ja annamme muurahaisten kävellä ylitsemme
minun nenäni heittää varjon
ja suussani on Afroditen patsas,
se kysyy
               olenko minä kaunis
mutta arvelen että olisit jäävi vastamaan siihen

(Mietin valehtelevatko rehellisimmät ihmiset minulle useinkin)

Kesän viimeinen etelätuuli humahtaa ylitsemme
               sudenkorento laskeutuu kämmenelleni
               sen siivissä on värejä joille ei ole nimeä

Miten joku voi olla noin kaunis
eikä huomaa sitä itse

23.8.2013

Hiekkamyrskyni

olit vieressäni, Hiekkamyrsky
kun ruumiini kouristeli lauantaikadulla
ripsiväri maalasi raitoja poskiin
ja olin sekaisin ja järjetön

olit vieressäni, Duurisointu
vaikka Taivaasi veti sinua luokseen
vaikka heaven's sake olit hullaantunut
katselit pilviä viattomin silmin, lensit kun piti lähteä riensit kun täytyi tulla ja kiljuit kun sanoin että
onnea
          onnea

onneksi olet lähelläni, Satumetsä
jostain syystä
saan sinut joskus riemastumaan
ja jostain syystä tiedät
mikä saa hallapäivät haihtumaan

sanot yhtäkkiä että olen rinnakkaismollisi

kylvet auringossa, Kuopuslapsi
mutta ei se puoli sinussa
vaan se kuinka osaat avata sieluni ilman avainta vain huomaamalla että taas kerran

tanssin ruusuilla
mutta tunnen vain piikit

19.8.2013

Muistikirjan marginaali

I

takapihamme päivänvarjo lentää salaa aamuöisin
ja katulamppu morsettaa minulle
S.H.H S.H.H

rauhoitu?
tee linnaasi lämpöinen huone
kasvata keuhkoihisi sademetsän raikkaus
tunne miten kultakehrä suutelee sinua,

tänään et tarvitse ketään muuta


II

keskustella niin, että lauseiden väliin jää ilmaa
etsiä sanoja,
maistaa suussaan

             egoismi
             adonis
             väsymys

ennen kuin ojentaa ne toiselle

juoda toisen ääntä
hengittää viikko yhtä lauantai-iltaa


III

en sano että Punapää
palaa viereeni

sanon että
palaa vieressäni

(hänen hiuksensa)

yhä useammin
huomaan että murhe hellittää

yhä useammin
huomaan että taivas on illaksi valjennut





16.8.2013

Mitä luin viime yönä: Nälkävuosi




"Juhanin kasvoilta pakenee väri. Ensin katosi punainen, veren väri. Se muuttui keltaiseksi, sitten keltainenkin hävisi, jäi harmaa, joka haalistuu nyt hiljalleen kohti valkoista.
      Juhani ojentaa kättään. Ammolleen juuttuneesta suusta, syvältä miehen suusta kuuluu korinaa."
Olin lukenut niin paljon kiittäviä arvosteluja tästä Aki Ollikaisen esikoiskirjasta, että odotukseni olivat aika korkealla. Mihin tahansa kirjaan on aina turhauttavaa pettyä, varsinkin jos on varta vasten ostanut sen itselleen (tätä bestselleriä ei edes löytynyt mistään kirjastosta).
Mutta ei minun tarvinnut pettyä!
Huhhuh, ei todellakaan. Kun ostin kirjan eräänä kauniina loppukesän päivänä, aloin samantien lukea sitä, ja sitten en vähään aikaan muuta lukenutkaan, ja huomasin kesäpäivän kääntyneen valoisaksi elokuun aamuksi, kun vihdoin laskin kirjan käsistäni.
Kirjan asetelma kuvaa yksinkertaisuudellaan samalla hyvin koko nälkävuosien karuutta. Päähenkilöitä on vain muutama: Matleena, Juho ja heidän vanhempansa Juhani ja Marja, jotka edustavat koko suomalaista alaluokkaa 150 vuoden takaa. Helsingissä asuvat Lars Renqvist, ja hänen veljensä Teo, senaattori ja muutamat sivuhenkilöt jäävät vähän etäisemmiksi, mutta hehän kuuluvatkin eliittiin. Lopulta tarina tuo pienen torppariperheen ja yläluokan Renqvistit lähemmäs toisiaan.
Jo kirjan alkuasetelmasta riittäisi aiheita melodramaattiseen pohdiskeluun: Marjan täytyy jättää torppa ja kuolemansairas Juhani ja lähteä lapsineen kerjuumatkalle. Onneksi Ollikainen ei sorru liiaksi itkettämään lukijoitaan, ei kirjan alussa eikä myöhemmin. (Vaikka tietysti jossain vaiheessa on silti pakko itkeä.)

Teksti on niin väkevää ja kirkasta, ettei sitä voi lukea paljoa kerralla. Nälän alituista tunnetta, hyytäviä talvimaisemia, painajaisunia ja koruttomia keskusteluja kuvaillaan niin tarkasti, että historia todella herää henkiin. On uskomatonta lukea maailmasta, joka järkyttävyydestään huolimatta oli niin monille suomalaisille todellisuutta vain muutama sukupolvi sitten. Lukea siitä, kuinka leipää ei yksinkertaisesti ole ja nälkä ja väsymys ajavat ihmiset epätoivoisiin tekoihin -- ja kuinka niin monet lopulta kuolevat.

"Kylmyys leviää Marjan vatsasta ympäri kehoa, se muuttuu surun tunteeksi ja pyyhkii tieltään kaiken muun, nälän, vilun ja väsymyksen. Se täyttää onton ruumiin raskaalla tyhjyydellä, joka ei jätä tilaa millekään muulle. Sen sisällä on suolampi, täynnä elotonta vettä. Kuikka ui silmien eteen. Se muuttuu pilkkasiiveksi, joka yrittää nousta lentoon. Sitten lumiviima jähmettää kaiken tyhjäksi, lintu katoaa. Myräkän mentyä kaikki on valkoista, kuollutta. Marja nousee ja kävelee penkillä nukkuvan Juhon luo, nostaa pojan pään syliinsä ja putoaa uneen."

Jotta tarinasta ei jäisi liian epätoivoinen olo, siinä on myös toivonpilkahduksia. Nälkäiset vaeltajat tapaavat matkallaan monia ystävällisiä auttajia ja nälkävuosikin loppuu viimein jossain vaiheessa, ainakin osalle henkilöistä onnellisesti. Lukukokemus on erittäin nauttittava, esimerkiksi sen takia, että säännöllisin väliajoin herää ajattelemaan jotain sellaista kuin:

"En ollut tajunnut, että nälän voi rinnastaa hukutettavaan kissanpentuun, joka raapii säkkiä pienillä kynsillään ja aiheuttaa vihlovan kivun..."

tai

"En ollut tajunnut, että myös 150 vuotta sitten ihmiset saattoivat rakastua ja tehdä lapsia..."

Uusien näkökulmien herättäminen, sehän on kirjan tärkein tehtävä. Lopetan tämän nyt hyvin kliseisesti, mutta täydestä sydämestäni sanomalla, että Nälkävuosi tulee olemaan 2010-luvun uusi klassikko, josta puhutaan vielä pitkään.

Nälkävuoden ovat lukeneet myös esimerkiksi Lukuisa, Anna minun lukea enemmän ja La petite letrice. (Vain muutamia mainitakseni -- blogeissa tästä kirjasta on suorastaan kohistu.)

Nälkävuosi
Aki Ollikainen
Siltala 2012
P.S. Nälkävuosi on voittanut HS:n esikoiskirjapalkinnon, Blogistanian Finlandian ja ollut vuoden 2012 Finlandia-ehdokkaana.