25.1.2013

Runoperjantai: E niin kuin Elämä

S. luuli jäävänsä auton alle
mutta avattuaan silmänsä
huomattuaan edelleen elävänsä,
juoksi lätäkköön ja puri huultaan

I. tärisi lattialla
tai sitten lattia tärisi I:n korkokenkien alla
Wanhojen tanssien mahdollisia riskejä:
pyörtyminen, tekokynnen katkeaminen ja epilepsiakohtaus

M. iloitsi pitkänmatkan valoista
pakokaasusumun takaa
jotain taianomaista jokaisessa kotimatkassa
eilen jopa revontulia
älkää kertoko että ne olivat vain lentokentän valoja!

A. on kaiken alku ja
juuri se, joka saa muiden unelmat kuplimaan
A. on hetken huuma, onni
mutta pitkään käytettynä aiheuttaa riippuvuutta
kuten nikotiini!
ja halu
         sinaatioita

se kupliva tunne, kuin vappujuoma,
                 sai kaikki luulemaan katulamppua täysikuuksi ja he jäivät vain haaveilemaan

E-juna lähti raiteelta neljä,
myöhästyjät saavat juosta perässä
kunnes hyppäävät K-junan alle.


18.1.2013

Runoperjantai: Luonnos ihmisestä

tämä päivä oli viimeinen, juovuttava siemaus
auringon lohkaisema viipale
            jonka kulmissa minun ripseni ja sinun olkapääsi

olit vuori joka heilautti kättään
sininen hetki por
                           tai
                                kossa
kultainen kehrä joka löi kasvonsa minuun nurkan takaa

olit taivaan punerrus tunnelin päässä
                                              katoava näky liikkuvien seinien välissä

kuinka vaikeaa on tallentaa toisen suupielen kohotus
se millaisella äänellä toivotat huomenta

ja kuinka kätesi ovat kuin linnunsiivet

12.1.2013

Runoperjantai: Sanoja Sarastukselle




Sinä sepität huviksemme satuja
ja sipaiset poskillemme suukkoja

niin suloisen sileitä.

Sinä säilytät suuri salaisuuksia
ja saalistat sankareita

sunnuntaisin

ja sukeltelet simpukoita saaristomeressä.
Ehkä silloin soi sielussasi silkkinen saksofoni?

Ajattele!
Aavistus auvoa on elämässäsi
kun avaat aurinkoisten ajatusten arkkusi muillekin.

Ei elämä ole arpapeliä, arvelen
aina voi apean ilmeesi ajaa pois
vaikka anelisit apua

yksinäisenä, hylättynä aavikolla.

Muista raivota ja riidellä
olla röyhkeä rikkaille ja reilu rakkaille
riipustaa runoja ja rakkaustarinoita
repiä roolit ranskalaisista romansseista.

Älä ole raukka äläkä luule olevasi ruma,
rakenna romusta rantoja Rooman rauniolle

ja katso: aamuaurinko,
apilat ja alppiruusut avautuvat jälleen.
Ajat autolla aikuisuuteen
ja Afrikkaan, Aasiaan,
arastelematta Atlaksen ympäri,
jossain amor pistää kuin ampiainen

joskus palaat taas takaisin arkisiin aamuihin.

Mutta annathan minun auttaa,
jos et osaa enää askarrella itsellesi armeijoita?

Tiedän sen minkä sinäkin:
aina tulee aamutaivaalle syttymään Sarastus.


4.1.2013

Harhailua

äsken oli vielä aamu
kuljetin sormiani sitrushedelmän pinnalla
vakoilin pariskuntaa takapihan takana keittiössä aamupalalla poika hakkasi pöytää raitahousuissa
naisen katse osui kerran minuun
ja lopetin
       hautasin itseni IKEA-huoneen sisuksiin
tähän voisi jäädä
k e l l u m a a n  kuolemaan

kirjoitin näköharhasta takapihalla sulaneesta lumiukosta vesistä jotka virtasivat pois
tein lyöntivirheen ruotsalaisella oolla
yritin liukua påis
       ei vaan pois

mitä siitäkin tuli, liukumisesta
harhailua ihmekaapin eteen sen jonka sisälle syttyy valo kun sen avaa
vai onko se siellä koko ajan

epämääräinen valomuoto vierähti takapihan yli
kaikki oli ohi niin nopeasti

koko reunoistaan venyvä vuorokausi

Kesä mielessä

Eräänä päivänä

tunsin olevani pelottavan nätti
niin kuulin kuiskattavan kerran
ja halusin kävellä katuja,
halusin muidenkin näkevän minut.
peilikuvani: sinistä, ruskeaa, hopeaa
seurasi minua
Olenko kaunis? kysyin näyteikkunoiden heijastuksilta

Puiston hämärässä istui kaksi poikaa
ja kun toinen katsoi minua pitkän, pitkän aikaa,
linnut lehahtivat vatsassani lentoon.
Kun pojan katse seurasi minua
tiesin olevani kaunis pienessä mekossa.

Näin miten ihmiset juoksivat poikki risteyksen
ja kerjäläinen ojensi kuppiaan,
mutta kuin villihevoset muut vain kulkivat
enkä minä muistanut pojan ihailuakaan,
kun näin vanhuksen:
ruskeat kasvot, sininen peitto ja hiukset hopeaa
se näky seurasi minua, mietin
Miksi jonkun elämä on niin vaikeaa?

 Käännyin toiseen suuntaan kulkemaan
ja poika yhä tuijotti minua salaa
‒ vaikka huomasinkin sen ‒
ja toinenkin heistä hymyili pitkään, huokasi
ennen kuin haukkasi suuren juustopatongin palaa
vaivihkaa.
He puhuivat jotain: vain kuiskauksia kuulin
mutta koko ajan heidän silmänsä
piirsivät ilmaan sen reitin jota minäkin kuljin.

Syötin leivänmuruja linnuille,
selin poikiin päin
ja sinä kummallisen kirkkaana hetkenä mietin:
Mitä jos katseen tuntisi lämpönä?
Yhtäkkiä minun oli tuulenvireessäkin kuuma,
selkääni poltti kuin siihen osuisi nuolia tulisia jousen jänteestä.



Oli kai kulunut kauan
‒ minusta tuntui että tunteja ‒
kunnes pojat vihdoin lähtivät,
nousivat ja sukivat hiuksia.
Mutta vielä silloinkin, pois astellessaan,
näin toisen katsovan kauan olkansa yli
ja hänen silmänsä sanoivat:
en heti sinua unohdakaan
Ja onnelliset pulut
saivat syödäkseen lopun patongin
kun se toisen pojan kädestä

putosi
         vaan

eräänä päivänä,
kun kauneimmat linnut lehahtivat luokseni puista.


2.1.2013

Mitä kirjoitin viime yönä: Kultainen harha-askel


Tätä hetkeä voisi kutsua kultaiseksi hetkeksi, sinisen hetken vastakohdaksi. Aurinko on kultainen, meren pinta ja ikkunapellit välkehtivät kultaisina, jopa tuuli tuntuu tuovan mukanaan sädehtivää tähtipölyä. Käsivarressani helisee äidiltä peritty kultaketju. Ja kotona minua odottaa uusi kulta, kultaisin kaikista ihmisistä.

Askeleeni on täydellisen suora ja määrätietoinen, se alkaa kullanhohtoisen katukiveyksen reunalta ja päättyy raitiovaunun hohtavien raiteiden päälle, autotielle.

Kultainen aurinko vangitsee katseeni, sokaisee silmäni ja himmentää maiseman reuna-alueilla tapahtuvat asiat.

Kirskuntakin kuulostaa kultaiselta, kunnes se kovenee, kovenee niin valtaisaksi ettei ole enää kaunista --

Näen kultaisen valon kaiken pimeyden keskellä

ja unohdan kaiken, kaiken paitsi sädehtivän, välkkyvän ja hohtelevan värin nimen.