29.4.2013

Räpäys synnytti myrskyn

jo viisi viikkoa siitä opettavaisesta junamatkasta
mutta en ole vieläkään oppinut

minä kovapäinen

että on turha hapuilla jotain valovuosien takaista
ja toivoa että joku sanoisi

simsalabim

ja elämä muuttuisi peilityyneksi
laivani kolahtaisi rantaan


jo viisi kuukautta siitä mielettömästä marraskuusta
mutta en ole vieläkään unohtanut
miltä vihlonta rinnassa tuntuu

minä kohtalon leikkikalunainen

miltä sun käden heilautuksesi kaiken keskellä tuntuu
ja kuinka raastavaa on uida myrskyssä luodolta toiselle

simsalabim

ja ristiriita on syntynyt
onni kestää siiven räpäyksen ajan
kun laskeudun aulan portaita perhoskoru kaulassa

28.4.2013

Lämpimät kädet

eilen se iski ja muistutti hivelevällä kivulla olemassaolostaan,
kuin kerran siinä unessa jossa oli

                         metsä,
                         puolitodellisen maailman taivas
                         ja ilmaan piirretyt elämän rajat
                         särisevinä silmäkulmassa

illalla pohdiskelin vaatimattomasti
mikä on elämän tarkoitus ja miksi kaikki kuolevat joskus
ja miksi ne jotka ovat syntyneet ennen toisia elävät vielä silloinkin kuin toiset ovat jo kuolleet

ja mikä on elämän raja, onko se kuin siinä unessa kerran:

                        korkea aita
                        harva säleikköseinä
                        täytyi kiivetä ja hame nousi paljastaen liikaa
                        heiveröisistä raajoista

mutta kuka siinä unessa

                        oli se joka otti toisella puolen vastaan
                        oli vahva
                        oli kaunis
                        oli syli ja lämpimät kädet

jotka tarttuivat kylkiin kuin pihdit

                         ja käsien välistä maahan valui,
                         putosi viereen

yöllä pelkäsin ja kuuntelin aaveiden hengitystä
missä missä
          minne juoksi se uni jossa

                        oli se jonka kanssa kuljin läpi metsän
                        ja ohitin vaanivat villieläimet,
                        jotka olivat aiemman loputtoman pelon tiivistymiä

26.4.2013

Mitä kirjoitin viime yönä: Undulaattini kuolema

- Minulla on kaksi undulaattia! Ne asuvat Tampereella! huusin Ollille juuri kun olimme hypänneet pyöriemme selkään ja todenneet sen ikävän tosiasian, että keväinen rankkasade oli valinnut tämän iltapäivän ensiesiintymiselleen.
- Tampereella? Minä aion mennä opiskelemaan journalismia Tampereelle, Olli sanoi ja minä nauroin koska hän oli niin mielettömän ennalta-arvattava.

Olli tiesi hyvän sadepiilon, me menimme joenrantaan ja istuimme hylätyssä huvimajassa kuunnellen pisaroiden pauketta joka puolella ympärillämme. Kaikki mitä sanoin oli jotenkin hullua, se saattoi johtua keväästä tai märän asvaltin tuoksusta tai Ollin läsnäolosta tai kaikista niistä.
- Minullakin oli ennen kaksi undulaattia, nyt toinen niistä on kuollut. Toinen neuloo vieläkin joka joulu minulle villapaidan, jossa on kasvunvaraa, Olli kertoi.
- Ne ovat siis naaraspuolisia? Tai olivat.
- Niin, Olli vastasi, vilkaisi joelle, piti pienen tauon kun sade äkkiä voimistui ja humahti ylitsemme, kunnes tuli taas hiljaisempaa ja Olli jatkoi:
- Oletko jo valmis kertomaan sen minkä halusit kertoa? Minkä halusit kertoa, mutta et pystynyt sanomaan.

En tosiaan ollut, enkä olisi halunnut, mutta kun olin sanonut jo puolet, tiesin ettei Olli luovuttaisi ennen kuin olisi kuullut toisenkin puolen.
- Käytä vaikka niitä sanoja jotka me keksimme äsken, Olli ehdotti, - undulaatit ja kaikki muut. Ei sinun tarvitse puhua jonkun toisen keksimillä sanoilla, jos et halua.
- Tuo oli helpottavaa.

- Sade taukosi, Olli sanoi kun sade taukosi enkä minä ollut vieläkään sanonut mitään.
- Kuule, tiedätkö mitä, ei minullakaan ole enää kuin yksi undulaatti. Se neuloi minulle ennen villapaitoja, mutta lopetti kun unohti, kelle oli niitä neulomassa.
- Mitä sille toiselle tapahtui? Olli kysyi hiljaa. Minä saatoin vain ihmetellä, missä vaiheessa hänen kätensä oli kiertynyt toiselle puolelleni ja kuinka hän oli samalla muuttunut erilaiseksi, sellaiseksi kuin näkisin hänet vasta ensi kertaa.
- Elämä. Elämä sille tapahtui, ei muuta, mutta silti se sattuu.

Ulkona sade oli todellakin loppunut, mutta minussa se vasta alkoi.
- Loppuvaiheessa minun undulaattini makasi kaikki päivät vuoteessa ja oli niin hauras, ihan kuin lintu.
- Onhan undulaattikin lintu, Olli totesi. Jotenkin se lohdutti minua.
- Kuule, tiedätkö mitä, Olli jatkoi ja kääntyi niin, että varmasti katsoi minua silmiin, - tämä on ehkä huono hetki, mutta...
- Mutta mitä?
- On vain pakko sanoa, että...
- Että mitä?
- Että elämä, se tapahtuu meillekin juuri nyt.
- Niin.
Yksittäinen pisara putosi poskelleni. Luulin Ollin jo lopettaneen, mutta hän olikin vain kerännyt rohkeutta sanoakseen ne sanat, jotka saivat minut unohtamaan undulaattini:
- Ja että sinä näytät hyvältä hämärässä.


20.4.2013

Mitä kirjoitin viime yönä: Minä ja Perjantai

Sinulle kaikki on aina uutta ja ihmeellistä
kuten että Australiassa odotetaan nyt ensilunta
tai että taivaan tähdet ovat kaukaisia aurinkoja

                      sä et tunnistaisi tähteä vaikka se olisi vieressäsi et näe numeroita kaukaa etkä asioiden ydintä etkä tiedä miksi olen hiljainen ja harmaa

aina perjantaisin

Sinulle jokainen ateria on ennenkokemattoman ihana
vilpittömänä kuin lapsi osoitat rukolaa ja sanot
hirmu hyvää tämä rosmariini
enkä minä korjaa
                     
                      sä et tiedä kuinka älytöntä on olla osaamatta Helsingin metrokarttaa tai sekoittaa sanat etikka ja etiikkaa etkä edes opiskele sanot että unohtaisit kuitenkin mutta silti sua palvotaan

aina perjantaisin

Sinulle jokainen päivä on mahdollisuus menestykseen
minä odotan vain tilaisuutta uuteen menetykseen
sinulle kannetaan timantteja kultatarjottimilla enemmän kuin olet tajunnut pyytää
ja minä joka tein töitä en saanut mitään

                     eikä sulle mikään ole koskaan onnettomuus suurin ongelmasi kaukonäköisyyden puute ehkä joskus vielä kostautuu en kadehdi vaan vihaan mutta anna anteeksi, vain koska

tänään on perjantai


Kysyit kerran ohimennen
mikseivät Selviytyjät voi juoda merivettä

minä nauroin ja nauraisin edelleen mutta
tieto lisäsi tuskaa kun ymmärsin

miten surullista ettei sun koskaan tarvitse
maistaa suolavettä

nuolla kivettyneitä vanoja poskipäiltäsi
aina perjantaisin

17.4.2013

Ilmastonmuutos

muovipusseihin pukeutuneet naiset asematunnelissa:
pysäyttäkää roskaaminen ja ilmastonmuutos!
ja sellonsoitto, kuunnelkaa meitä

no voihan muovipussi,
miksi pususi nykyään niin muovisia
ja kylmiä

tehdäänkö vastakampanja?
sulatetaan jäätiköt liekinheittimellä
ja häädetään se jääkuningatar pois tellukselta

yhdessä, vai mitä?
yhdessä me onnistumme

kumpikin ihminen on tärkeä taistelussa
ilmastonmuutosta
meidän välillämme

vastaan

jottei taas yksi Atlantis
                peittyisi valtameren alle

12.4.2013

Runoperjantai: I love Helsinki



asemalla valo lankeaa lasikaton läpi
                    paikka joka on samaan aikaan sisällä ja ulkona

mem'ry
           helkähtelevät sävelet
all alone in the moonlight
           lasipullosoittimet kaikuvat marimekkoaukiolla
ja muistan

maan tärähtelyn korkojeni alla, espan puut jotka sulautuivat suureksi massaksi

Töölönlahden välkkeen talven pimeydessä

ja sen ovipojan
                        joka käänsi päätään kun kävelin
                        Louis Vuittonin kulmalla
ja nauroi kuin meillä olisi jotain mitä kukaan muu ei tiedä

kaupungin henki
näyttelijöiden huuruava hengitys teatterin takaovella
kaukaiset korttelit joissa liikenne on haipuva sävel
ja se että on
                  kahden maailman välissä

samalla vieras
ja samalla kotona

7.4.2013

Kevyempi

viiden kilometrin aikana
kun aurinko laski hurjalla kiireellä
                  kuin kultainen kehrä metsän takaa

ei olisi voinut olla enemmän kevät

kävelimme umpikujiin, palasimme kiertoteitä
                  mutta rakkaudesta puhuminen teki kiertoteistäkin oikopolkuja

ja melkein pystyin haistamaan kevätsateen jälkeisen tuoksun asvaltilla

talven kuumottava kohtalokkuus
suli kuin hupenevat kinokset pientareilla

enkä olisi voinut olla
                                  kevyempi

          kun jään alta paljastui jatkuvasti
          unohdettuja asioita

ja supermiehen viitta vilahti vesitornin laella
                   ennen lopullista putoamistaan

6.4.2013

Runolauantai: Koskee

olet niin ainutlaatuinen, että tulet kuolemaan sukupuuttoon kuin mammutit, mutta kauniimmin, yksin ja sinisenä kuin minun tanssiaispukuni hohde
silloin

milloinkaan en voi koskettaa
ihonalaisia, syvimpiä koskiasi
ja saada
              niitä virtaamaan voimakkaammin sydäntä kohti sydämen läpi
jäämään sydämeen

ojennetty sääri
paljas sisäreisi

juuri nyt kai painat pääsi valkeisiin lakanoihin ja nukut

uneksit smaragdinvärisestä elämästä valtameren rannoilla

ojennettu sääreni, varpaat värähtävät vedessä ja odottavat

että heräät
      odottavat että koski pärskyy
ja sinä keräät aallot ja ojennat ne minulle kuin

koskaan en olisi nähnyt kauniimpaa