31.5.2013

Sonetti sinisestä

Robotit vyöryvät pihavarastosta
niiden kyljissä välkkyy avaruus
pihakeinun heiluntaan tiivistyy kaikki kamaluus
haalea kuu ottaa valonsa auringosta.

Kerrostalo rakentuu, kuoriutuu kaivannosta,
vaahtomuovin keskellä vietetään ikuisuus
seinässä reikä, sen takana mahdollisuus,
jos en haaveilisi vain yhdestä muusikosta.

Muisto henkseleistä saa murtumaan,
kahvin tuoksu pistää nenään
kun yritän omaa kättäni silittää.

Muisto käsivarsista saa nauramaan,
mutten haluaisi rintani kirvelevän enää
muisto sinisestä alkaa iloa kivittää.

29.5.2013

Kloonattu mies

tiesitkö että susta on tehty miljoona kloonia?
ne kävelevät mua joka paikassa vastaan, mutta eivät hymyile niin hurmaavasti kuin sä aina

yhtenä päivänä asemalla parveili varjoisissa nurkissa sotilaita,
sä olit sielläkin!
vaikket ole vielä armeijassa

ja maauimalassa hyppäsit kolmosesta,
mikset ole kertonut parantuneesi vesikauhusta?
tähyilin sua aurinkovarjon takaa ja sitten

olit siinä bussissa...
              mikset tullut istumaan viereen?

uskomatonta kuinka puolen tunnin päästä ajoit ohitseni punaisella Audilla,
olet kuule aika läpinäkyvä,
sä selvästi piirität mua

(kannattaisi ehkä vähän naamioitua)

19.5.2013

Kuvittelinko vain

kuvittelinko vain:
hyväksyvä selkääntaputus
                 juuri lehtiin puhjenneen metsän tuoksu tuuli kaulallani ja paidan alla
heräsinkö vain:
                makasin parisängyllä yksin,
jumalan maha murisi ulkona
ja silmäni välkähtivät nanosekunnin pimeässä

mutta nukuinko vain
vai itkinkö myös en muista
maailma oli niin kostean raikas

eilen me puhuttiin vain ranskaa
ja sä lopetit viestisi sanoihin:
ma cherie ja sydämeen

ja mä mietin kuvittelinko kaiken vain
sillä joskus ei tee muuta kuin muistelee ja punastelee,
katsoo suomi-ruotsilätkää ja ajattelee:

hitto mä olen lätkässä siihen edelleen
                sellaista mä vain

17.5.2013

Mitä luin viime yönä: Kultahattu (The Great Gatsby)


Ensimmäinen tunnetila, joka jäi mieleen Kultahatun luettuani, oli mieletön keveys. Ja hämmästys. Siis siitä, että 1920-luvullakin osattiin olla niin humoristisia ja ironisia. Kuten monet hyvät kirjat, tämäkään ei saanut aikanaan suurta suosiota osakseen, mutta ehkä siksi se on noussut nykypäivän klassikoksi ja tuntuu edelleen tuoreelta.

Päähenkilöiden kuvaukset pähkinänkuoressa (vai pitäisikö sanoa samppanjalasissa):

1. kertoja nimeltään Nick Carraway asuu New Yorkin lähettyvillä
2. hänen naapurissaan asuu pariskunta (Tom ja Daisy Buchanan)
3. ja heidän kaikkien naapurissa asuu mies, joka tuo tarinaan draamaa; Jay Gatsby, Daisyn vanha rakastettu
4. lisäksi sekä Nick Carrawaylla että Tom Buchananilla on suhde (enemmän tai vähemmän salainen), näistä Tomin salarakas osoittautuu tarinan kannalta ratkaisevammaksi

Juonesta ei kannata kertoa enempää kuin että siinä on paljon juhlia, jazzin viipyilevää sointia puutarhassa ja elämää, jossa jokaisen päivän päämäärä on viettää aikaa mahdollisimman leppoisasti. Tästä päätellen uusin kirjafilmatisointi tulee varmasti olemaan aika makea elämys.
Edeltävistä asioista on voinut saada sellaisen kuvan, että Kultahattu olisi pelkkää kevyttä hattaraa vailla suurempaa elämän tarkoituksen pohtimista. Sitä se ei ole. Kirjan loppu on traaginen, eikä epätoivoinen kolmiodraama ole varmaan koskaan mikään helppo aihe, varsinkaan kun se kuvataan näin osuvasti ja tarkasti.
Tässä hän on, Gatsby itse!
(Niin, ja elokuvassa tietysti Leonardo DiCaprio)
Daisy ja J. Gatsbyhan ovat romaanin suuret rakastavaiset. Heidät ovat erottaneet monia vuosia sitten erinäiset asiat, muun muassa raha ja sota (tässä juonenkäänteessä voi nähdä yhtymäkohtia kirjailija Fitzgeraldin omaan elämään), mutta nyt Gatsby on päättänyt saada Daisyn itselleen. Valitettavasti kohtalo, se jota minäkin useimmiten inhoan, päättää puuttua peliin ennen kuin asiat ehtivät sujua liian hyvin.
Mikä Kultahatussa sitten on sellaista että sitä kannattaisi mennä katsomaan elokuviin? (Tai jopa lukea kirja!) No ensinnäkin, isänmaallisena tyyppinä pieni yksityiskohta kirjassa viehättää aika paljon, nimittäin Nick Carrawayn suomalainen naispalvelija. Näin hurmaavasti tätä kuvaillaan eräässäkin kohtaa:
Gatsbyn vastauksen automaattisuus jäykisti meidät jälleen ainakin minuutiksi. Sain heidät molemmat nousemaan jaloilleen epätoivoisesti ehdottamalla, että he auttaisivat minua valmistamaan teen keittiössä, juuri kun tuo riivattu suomalainen toi sen sisään tarjottimella.

Se ei tietenkään ole romaanin ainoa hyvä puoli. Niitä asioita, jotka ovat tehneet Kultahatusta klassikon, ovat ainakin oman aikansa ennen näkemättömän kiihkeä kuvaus, tarinan keskelle piilotetut symbolit, joiden avulla kirjaa voi tulkita aina uudestaan sekä toisaalta ikuisten teemojen oivaltava käsittely. Uudet, kerronnalliset tekniikat, kuten tajunnanvirta, jonka käyttö yleistyi 1900-luvun alun jälkeen. Jazz-sukupolvi -käsite. Vahvat ja itsenäiset päähenkilöt.

Huonoiksi puoliksi voisi mainita juonen hieman hitaan käynnistymisen ja hiukan liian äkkiä tulevan loppuratkaisun -- lukija ei ehdi sulatella uusia käänteitä tarpeeksi kun eteen paiskataan jo uusi.

Ihastuttava Daisy (elokuvassa Carey Mulligan)
Entäpä Daisy, romaanin ehkä suurin arvoitus? Hänet kuvataan äärettömän pinnalliseksi ja lapsenomaiseksi olennoksi, mutta onko pinta vain pintaa ja sen alla myllertävät peitetyt tunteet? Kirja on lyhyt, eikä selitä kaikkea. Toinen arvoitus on vihreä valo, jonka Gatsby näkee usein vilkkuvan Daisyn ja Tomin laiturilla ja jonka voi ajatella kuvastavan hänen suurta unelmaansa, sitä kuinka kovasti hän yrittää sitä hapuilla ja tavoitella, mutta kuinka se aina vain liukuu hänen käsistään pois.

Hänen sanojensa, vieläpä hänen hirveän sentimentaalisuutensakin läpi olin muistavinani jotakin -- jonkin pakenevan rytmin tai kadonneiden sanojen katkelman, jonka olin kuullut jossakin kauan sitten. Hetkisen lause muodostui suussani ja huuleni aukenivat kuin mykän miehen, aivan kuin niille olisi pyrkinyt jotakin muutakin kuin sekava henkäys. Mutta nyt niiltä ei tullut mitään ääntä ja se, minkä olin jo melkein muistanut, häipyi ainiaaksi.
Romaanin henkilöt eivät onnistu tavoittamaan sitä mitä kiihkeästi etsivät, mutta kirja itsessään onnistuu varmasti tavoittamaan jotain, joka saa tekstin välkehtimään kuin kupliva samppanja.

Kultahattu (alkuteos The Great Gatsby)  
F. Scott Fitzgerald (suomentanut Marja Niiniluoto)
Otava 2004, alunperin ilmestynyt 1925