27.6.2013

Mitä kirjoitin viime yönä: Kohtalokas nainen

1. Kohtalokas nainen

Johan on minun Kohtaloni.

Hän on se, joka laittaa jonkun sanomaan minulle kaksikymmentäkolme kertaa huomenta, laittaa jonkun toisen kävelemään ohitseni kysyäkseen vain mitä minulle kuuluu, laittaa jonkun

katsomaan liian pitkään niin kuin minussa olisi jotain erityistä

Johanilla on vihreät silmät
hiekanruskeat kiharat
ja jos hänellä on housut ne ovat vakosamettia

Kun olemme kahden ja kaikki on hienosti

              kuten illalla kun kävelin pysäkiltä kotiin niin hiljaista tietä että kuulin oman sydämeni hidastuvan sykkeen,

kun Kohtalo on antanut minulle kaikkensa,
saatan nauraa ääneen ilosta

mutta Johan ei pidä siitä:

Olenko minä sinusta huvittava?

Mutta onko se totta, pitääkö Kohtalon edessä vakavoitua?

jos Johan antaa minun nähdä taas unta siitä huomenentoivottajasta

-- unessa se opetti minut näppäilemään kitaraa --

niin onko Kohtalon uni enne paremmasta?




2. Kaksi sanatonta

Aina välillä kun et huomannut jäin katselemaan sinua
              ihmeellistä että sinäkin vedät joskus hiuksesi ylös ja kirjoitat runoja

halusin jonkun aistivan että elin puoliksi elokuvassa, siinä hetkessä kun maailma oli tavoittamattomia sanoja täynnä:

ei ole sanaa kaupungille kesäsateen jälkeen
ei ilmausta onnellisuudelle toisen puolesta

-- sinäkään et keksinyt sanaa kuvaamaan Häntä koska Hän on kuulemma kaikkea --

ei ole sanaa Could you help me -turistille
               yes yes you have to go straight on
joka vilkuttaa vielä kahden korttelin jälkeen
               oh I forgot, you must not turn back, never turn back

kuinka kuvailisin jännitystä ennen hetkeä jolloin osut silmiini ja kevyen elämän vihlaisuja, joita tulee aina välillä

toisten rakkauselämän seuraamista punaiselta nojatuolilta suolainen maku suussa ei ole sanoja

sen jälkeen kun he ovat molemmat kuolleet

silloin

               jo ennen kuin kysyit pidänkö museoista ja ennen kuin halasit minua lujaa ennen kuin teatterin ovi aukeni narahtaen

silloin kun ei löytynyt sanoja

               kun ulkoilman painostava kuumuus oli haihtunut ja meri puhalsi Kaisaniemen talojen välistä olkapäihimme asti

silloin tiesin löytäneeni jotain Sinitaivasta kalliimpaa kun

              ymmärsit vain tähyillä ihmisten yli
ja hymyillen olla hiljaa



3. Tänne ja takaisin

jos et ole vielä kuullut niin matkustin kerran junalla järjettömään suuntaan

mutta se oli elämäni järkevin teko

tämä juna on tarkalleen samanlainen, istun juuri samassa kohdassa
               vastapäinen istuin vain on tyhjä

olenko liian ennalta arvattava?

tulepa sanomaan se minulle uudestaan
tule vielä kerran kasvokkain neuvomaan millaista runoutta minun pitäisi kirjoittaa

mutta älä ihan vielä

               kun juna irtautuu asemasta
               minä irtaudun samalla toisesta Sanattomasta joka ei ehdi vilkuttaa

ja tämän halusin vain jakaa kanssasi:

eikä sinustakin tunnu joskus niin onnelliselta, että pelkäät onnenkuplan puhkeavan sisälläsi milloin tahansa ja kun juna liukuu maan rataverkon verenkiertoon

kaipaat jo takaisin
               kaipaat takaisin ennen kuin olet täysin lähtenyt pois

18.6.2013

Mitä kirjoitin tänä aamuna: Sä osaat aina yllättää

ensin tähyilin sua ikkunasta
sitten kosketit mun olkapäätä
                       enkä käsittänyt
                       ajallis-paikallisen jatkuvuuden ristiriitaa

olet lähetellyt mulle söpöjen pandojen kuvia
ja kerran videon Psykon suihkukohtauksesta

heh, salaperäinen hymysi ei hälvene kun kynäsi suhisee pöydän toisella
puolella
                       olet edelleen epätodellinen
                       hiustesi latvat ovat usvaa

                       teillä on ikioma Norwegian Wood sen aasialaisesi kanssa, se tapahtui niin äkkiä etten usko vaikka puhut hiljaisista kahviloista ja k-popista

tekee mieli tarttua sun olkapäästä ja pitää kiinni
mutta onneksi juuri nyt olet vielä tässä --

eikun

arvasin että katoaisit ennen viimeistä sanaa

5.6.2013

Mitä luin viime yönä: Kuin surmaisi satakielen



Harper Leen Kuin surmaisi satakielen on klassikko. Siinä on jotain samaa kuin John Boynen kirjassa Poika raidallisessa pyjamassa; tarina kerrotaan lapsen näkökulmasta, mutta romaani ei ole mikään lastenkirja. Boynen kirjassa 9-vuotias Bruno yrittää ymmärtää elämää keskitysleirin varjossa, Leen kirjassa taas pieni Scout-tyttö huomaa, ettei oikeudenmukaisuus aina toteudu kristillisessäkään pikkukaupungissa Alaba-massa, kun on kyse mustien ja valkoisten välisistä erimielisyyksistä.
 Lyhyesti sanottuna Kuin surmaisi satakielen kertoo raiskausoikeudenkäynnistä, jossa Scoutin isä puolustaa syytettynä olevaa mustaa miestä. Tarina pohjautuu Leen omiin lapsuuden kokemuksiin. Käy ilmi, etteivät perinteiset stereotypiat pidäkään paikkaansa, vaan musta mies on syytön ja raiskauksen "uhri", valkoinen nainen, yrittää saattaa miehen vankilaan vain peitelläkseen omaa lähestymisyritystään.
Kirjan keskivaiheilla olevat oikeudenkäyntiluvut -- lähinnä pitkiä mutta lyhytsanaisia keskusteluja -- kuvaavat selkeästi tapahtumien vääjäämätöntä kulkua kohti epäoikeudenmukaista lopputulosta. Scoutin täytyy mukautua siihen, etteivät aikuisetkaan tee aina hyviä päätöksiä.
"Herra Ewell vilkaisi hämmentyneenä tuomariin.
-- Joo, Mayella piti jumalatonta meteliä, niin että mä pudotin koko sylyksen ja juoksin niin pian kuin kintuistani pääsin, mutta mä jäin kiinni aitaan ja kun mä pääsin irti, mä juoksin ikkunaan ja mä näin... Ewellin kasvot korahtivat punaisiksi. Hän nousi seisomaan ja osoitti sormellaan Tom Robinsonia: -- Mä näin ton mustan nekrun tuolla kiimassa mun Mayellaani!
        Niin rauhallisia olivat tuomari Taylorin oikeudenistunnot, että hänellä oli vain harvoin tilaisuutta käyttää nuijaansa, mutta nyt hän hakkasi kokonaiset viisi minuuttia. (--) Meidän takanamme kuului värillisten vihaista tukahdutettua murinaa." 
1930-luvun Alabama on ehkä rasistinen, mutta myös sydämellinen. Kirjassa esitellään tarkkaan Scoutin ja hänen veljensä Jemin naapurusto, omalaatuiset vanhukset, juoruilevat kotirouvat ja mies, joka ei ole poistunut kotoaan pariin vuosikymmeneen. Tämä mies osoittautuu tarinan lopussa aivan erilaisiksi kuin alussa, tässä tapauksessa positiivisessa mielessä. Jotkut ihmiset, Scoutin isä Atticus etunenässä muuttivat aika paljon käsitystäni ennakkoluuloisista valkoihoisista 1900-luvun alun Amerikassa olemalla hämmästyttävän moderneja ja oikeamielisiä. Itse kirja on kirjoitettu alunperin vuonna 1960, muutama vuosi Rosa Parksin kieltäydyttyä luovuttamasta paikkaansa bussissa valkoisille ja suuren rotuerottelun vastaisen kansanliikkeen synnyttyä.     


Kuin surmaisi satakielen on hyvin miellyttävä kirja lukea, sillä tarinaa soljuu eteenpäin kuin kuuntelisi kirkkaan lapsen äänen kertomusta, olematta kuitenkaan lukijaa aliarvioiva. Lukiessani palasin säännöllisesti omiin lapsuuden kokemuksiini, mutta sain myös aihetta pohtia nykyajan ennakkoluuloja: onko mikään lopulta muuttunut? Vaikka mustaihoista miestä ei tuomittaisi ilman kunnollisia todisteita sen helpommin kuin valkoistakaan, ulkomaalaisia pidetään silti yleensä potentiaalisempina pahantekijöinä. Atticuksen mukaan "oikeudenkäyntien jos joidenkin täytyy olla oikeudenmukaisia", mutta kun oikeuteen valitaan kaupunkilaisista koostuva valamiehistö, vanhat kaunat seuraavat mukana.
Pitäisikö vielä kertoa, mistä kirjan runollinen nimi tulee? Se selviää osittain seuraavasta katkelmasta, lopun symboliikan ymmärtää vain lukemalla kirjan:
"Matkijalintu on Satakieli, joka ei tee muuta kuin laulaa meidän iloksemme. Se ei raiskaa syömällä ihmisten puutarhoja, se ei pesi maissilaareihin, se ei tee muuta kuin laulaa sydämensä pohjasta meille. Sen vuoksi on synti tappaa Satakieltä."
Kuin surmaisi satakielen (alkuteos To Kill a Mockingbird)
Harper Lee, suom.Maija Westerlund
Gummerus 2005 (alkup. 1960)
  

3.6.2013

Maailman ääriin

1. Ruusu olutpullossa

sääret kauniimpana kuin koskaan liu'uttiin joenrantaan
                     varjopaikkaan puiden huminaan
syötiin mansikoita niin kuin Cosmopolitanissa neuvotaan

silloin joki näytti Mississipin-vihreältä ja hiljaiselta kuin Seine
puusilta tuoksui huvipuistolta rantahiekka autiomaalta ruoho tuoreelta ja leipä Ranskalta

                    kun vesi loppui keksivät pojat
laittaa ruusut olutpulloon


2. Minulla on ruskeat silmät

ennen sitä hetkeä olin jo kirjoittanut sinusta sonetin
          muistot kaihersivat hetken kunnes lopetin

sinä kumartamassa valkolakki päässä vähän epäsovinnaisesti ja hupaisasti kaikille sinitaivaspaidan vilkkuessa puvun alta -- kuva muuttui sumeaksi enkä nähnyt enää viimeistä vilkutustasi ja hatunnostoasi

tosiaankin lopetin
lopetin kun tajusin etteivät sinä ja minä rimmaa kovinkaan hyvin
ja ettei tunteitteni taso ollut koskaan se syvin

          sinut saa joku sinisilmäinen


3. Ihanalle

Kun olet väsynyt, hiekanruskea putous selässäsi
                    vapisee ja sä
hautaudut
               pulpettiin ja kerrot
                                             KUOLEVASI

-- mutta kymmenen sekunnin kuluttua
          sä pompit portaat alas
puhut ranskaa niin nopeasti että kuulen vain sorahtavat ärrät luet piristävää kirjaa Pohjois-Korean karkureista nypit sitä neuletta jossa on pallokuvioita katsot yhtäkkiä silmiin ja sanot:

tiedäksä mitä!

ja kerrot jotain huippusalaista:

[sensuroitu, sallittu vain vip-ihmisille]

sen voin paljastaa että me puhutaan usein aivoista

                                                        ja aivottomista


4. Nirsot eivät naura

meillä oli kaikkea sitä mitä Nirsot eivät kestä:
seisomapaikat junassa, auringon armoton paahde, kaduille levittäytyvät terassit, syöksähtelevät lokit lautan ympärillä, saari jossa tuulee ja joka on kaukana

pasteijoita jotka sotkivat sormet

pistelevä ruohikko, tuskallisen kova kallio, vaaralliset jyrkänteet, pimeimmät luolat, juopuneet miehet jotka yrittivät pelata pesäpalloa

jaffa joka vaahtosi pullosta

joutsenet uimassa auringonsillalla
               ja oikeina hetkinä hiljaisuus


5. Ääretön maailma

niin, äänetön maailma säkenöi
       löysin Onnenpoukaman aivan eteläkärjestä,
sieltä missä aallot lyövät lämpimille kallioille
valtamerilaivat haipuvat siniseen horisonttiin
ja nuotioiden savu kiemurtelee hämärtyvässä illassa

Onni silitteli selkääni ja kuiskutteli:
ssshhh... ollaan vain hiljaa
ssshhhhh... hengitetään meren tahtiin

ja se antoi minun riemuita siitä

               että se pysyi vieressäni
               että se oli koko ajan ollut täällä
               että se oli niin kaunis

jäntevä ja vihreäsilmäinen
ja antoi minun

heittää hiukseni taakse ja ssshhh...

nukahtaa kylkeensä täydelliseen turvaan