30.8.2013

Ränsistynyt linnani


I

seinällä on öljymaalaus minusta oksentamassa
heikko ääneni värisee radiossa
eteisen peili on rikki
(seitsemän vuoden epäonni)
näet siinä vain minut ja kuumat poskeni

katson sinua siinä kynnyksellä
           miksi haluat yhä vain käydä täällä?


II

meidän keskustelumme on matka yli valtameren
luovit luokseni, olen taas hukkumassa

astumme majakan pimeät portaat
saatat minut ylös, sytytät valon se iskee
silmää sinulle lahden takaa
kun olet lähtenyt


III

sinun kanssasi horisontti on lähellä
aallot eivät vyöry hallitsemattomasti
mutta miksi me tapaamme aina vain täällä?

haluaisin nähdä sinunkin linnasi
sisältäpäin
ja maalata seinälle kuvan itsestäni

kuvan jossa kultaisissa hiuksissani olisi auringonkukkia

26.8.2013

Sinä ja Taivas

sinun Taivaasi aiheuttaa kuulemma sydämeesi rytmihäiriön
aivoihisi hernerokkasumun
ja saa huulesi kihelmöimään kuten silloin kun olet syönyt liian monta pääkallokarkkia

jos minullakin olisi Taivas
minä ja sinä oltaisiin lyömätön pari
kaksi horjuvaa ja helposti hengästyvää maniavaiheesta kärsivää Huumaantunutta

jos minulla olisi Taivas
me päästäisimme Taivaamme leikkimään keskenään
puhumaan meistä Hassuista

jos minä
              ja minun Taivaani vain
                          minun Taivaani

silloin me kaksi näkisimme Taivaidemme heittävän läppää ja hiljenevän äkisti
kun me Hassut ilmestyisimme

näkisimme Taivaidemme
huokaavan yhtä aikaa

Kaunottaret

Aarniometsä sykähtelee sokeassa pimeydessä
joka puolella kohisevat punaiset ja siniset virrat
suuri Niili, joka kohoaa kuin selkäranka
kaksi laaksoa, joissa aika pysähtyy aina henkäyksen ajaksi
ja hermoimpulssien neonkirjava ilotulitus
pääni sisällä

Olisin kaunis, jos sinulla olisi laserkatse,
jos näkisit vain sen, mitä haluaisin olla

Räpsyripsen ääni narahtelee
se raapii käsivarsiensa suihkurusketusta ja haroo muovisen pehkonsa ensin ylös ja siitä olkapäille ja sanoo sitten ettei päässä liiku oikein mitään juuri nyt

lyö ihan tyhjää

ja se on totta, näen miten Räpsyripsen kallossa heilahtelee vain yksi suuri teräksinen kellonkieli, joka helkähtää

samoin kuin sen kännykkä tuon tuosta
("Mitä kuuluu hani?" "No ihan hyvää, mut kynnet taas pilalla...")

Räpsyripsi olisi autiomaa, jos minulla olisi laserkatse,
jos en näkisi vain sitä, mitä haluaisin olla

Tänään me heittäydymme ruohikolle ja annamme muurahaisten kävellä ylitsemme
minun nenäni heittää varjon
ja suussani on Afroditen patsas,
se kysyy
               olenko minä kaunis
mutta arvelen että olisit jäävi vastamaan siihen

(Mietin valehtelevatko rehellisimmät ihmiset minulle useinkin)

Kesän viimeinen etelätuuli humahtaa ylitsemme
               sudenkorento laskeutuu kämmenelleni
               sen siivissä on värejä joille ei ole nimeä

Miten joku voi olla noin kaunis
eikä huomaa sitä itse

23.8.2013

Hiekkamyrskyni

olit vieressäni, Hiekkamyrsky
kun ruumiini kouristeli lauantaikadulla
ripsiväri maalasi raitoja poskiin
ja olin sekaisin ja järjetön

olit vieressäni, Duurisointu
vaikka Taivaasi veti sinua luokseen
vaikka heaven's sake olit hullaantunut
katselit pilviä viattomin silmin, lensit kun piti lähteä riensit kun täytyi tulla ja kiljuit kun sanoin että
onnea
          onnea

onneksi olet lähelläni, Satumetsä
jostain syystä
saan sinut joskus riemastumaan
ja jostain syystä tiedät
mikä saa hallapäivät haihtumaan

sanot yhtäkkiä että olen rinnakkaismollisi

kylvet auringossa, Kuopuslapsi
mutta ei se puoli sinussa
vaan se kuinka osaat avata sieluni ilman avainta vain huomaamalla että taas kerran

tanssin ruusuilla
mutta tunnen vain piikit

19.8.2013

Muistikirjan marginaali

I

takapihamme päivänvarjo lentää salaa aamuöisin
ja katulamppu morsettaa minulle
S.H.H S.H.H

rauhoitu?
tee linnaasi lämpöinen huone
kasvata keuhkoihisi sademetsän raikkaus
tunne miten kultakehrä suutelee sinua,

tänään et tarvitse ketään muuta


II

keskustella niin, että lauseiden väliin jää ilmaa
etsiä sanoja,
maistaa suussaan

             egoismi
             adonis
             väsymys

ennen kuin ojentaa ne toiselle

juoda toisen ääntä
hengittää viikko yhtä lauantai-iltaa


III

en sano että Punapää
palaa viereeni

sanon että
palaa vieressäni

(hänen hiuksensa)

yhä useammin
huomaan että murhe hellittää

yhä useammin
huomaan että taivas on illaksi valjennut





16.8.2013

Mitä luin viime yönä: Nälkävuosi




"Juhanin kasvoilta pakenee väri. Ensin katosi punainen, veren väri. Se muuttui keltaiseksi, sitten keltainenkin hävisi, jäi harmaa, joka haalistuu nyt hiljalleen kohti valkoista.
      Juhani ojentaa kättään. Ammolleen juuttuneesta suusta, syvältä miehen suusta kuuluu korinaa."
Olin lukenut niin paljon kiittäviä arvosteluja tästä Aki Ollikaisen esikoiskirjasta, että odotukseni olivat aika korkealla. Mihin tahansa kirjaan on aina turhauttavaa pettyä, varsinkin jos on varta vasten ostanut sen itselleen (tätä bestselleriä ei edes löytynyt mistään kirjastosta).
Mutta ei minun tarvinnut pettyä!
Huhhuh, ei todellakaan. Kun ostin kirjan eräänä kauniina loppukesän päivänä, aloin samantien lukea sitä, ja sitten en vähään aikaan muuta lukenutkaan, ja huomasin kesäpäivän kääntyneen valoisaksi elokuun aamuksi, kun vihdoin laskin kirjan käsistäni.
Kirjan asetelma kuvaa yksinkertaisuudellaan samalla hyvin koko nälkävuosien karuutta. Päähenkilöitä on vain muutama: Matleena, Juho ja heidän vanhempansa Juhani ja Marja, jotka edustavat koko suomalaista alaluokkaa 150 vuoden takaa. Helsingissä asuvat Lars Renqvist, ja hänen veljensä Teo, senaattori ja muutamat sivuhenkilöt jäävät vähän etäisemmiksi, mutta hehän kuuluvatkin eliittiin. Lopulta tarina tuo pienen torppariperheen ja yläluokan Renqvistit lähemmäs toisiaan.
Jo kirjan alkuasetelmasta riittäisi aiheita melodramaattiseen pohdiskeluun: Marjan täytyy jättää torppa ja kuolemansairas Juhani ja lähteä lapsineen kerjuumatkalle. Onneksi Ollikainen ei sorru liiaksi itkettämään lukijoitaan, ei kirjan alussa eikä myöhemmin. (Vaikka tietysti jossain vaiheessa on silti pakko itkeä.)

Teksti on niin väkevää ja kirkasta, ettei sitä voi lukea paljoa kerralla. Nälän alituista tunnetta, hyytäviä talvimaisemia, painajaisunia ja koruttomia keskusteluja kuvaillaan niin tarkasti, että historia todella herää henkiin. On uskomatonta lukea maailmasta, joka järkyttävyydestään huolimatta oli niin monille suomalaisille todellisuutta vain muutama sukupolvi sitten. Lukea siitä, kuinka leipää ei yksinkertaisesti ole ja nälkä ja väsymys ajavat ihmiset epätoivoisiin tekoihin -- ja kuinka niin monet lopulta kuolevat.

"Kylmyys leviää Marjan vatsasta ympäri kehoa, se muuttuu surun tunteeksi ja pyyhkii tieltään kaiken muun, nälän, vilun ja väsymyksen. Se täyttää onton ruumiin raskaalla tyhjyydellä, joka ei jätä tilaa millekään muulle. Sen sisällä on suolampi, täynnä elotonta vettä. Kuikka ui silmien eteen. Se muuttuu pilkkasiiveksi, joka yrittää nousta lentoon. Sitten lumiviima jähmettää kaiken tyhjäksi, lintu katoaa. Myräkän mentyä kaikki on valkoista, kuollutta. Marja nousee ja kävelee penkillä nukkuvan Juhon luo, nostaa pojan pään syliinsä ja putoaa uneen."

Jotta tarinasta ei jäisi liian epätoivoinen olo, siinä on myös toivonpilkahduksia. Nälkäiset vaeltajat tapaavat matkallaan monia ystävällisiä auttajia ja nälkävuosikin loppuu viimein jossain vaiheessa, ainakin osalle henkilöistä onnellisesti. Lukukokemus on erittäin nauttittava, esimerkiksi sen takia, että säännöllisin väliajoin herää ajattelemaan jotain sellaista kuin:

"En ollut tajunnut, että nälän voi rinnastaa hukutettavaan kissanpentuun, joka raapii säkkiä pienillä kynsillään ja aiheuttaa vihlovan kivun..."

tai

"En ollut tajunnut, että myös 150 vuotta sitten ihmiset saattoivat rakastua ja tehdä lapsia..."

Uusien näkökulmien herättäminen, sehän on kirjan tärkein tehtävä. Lopetan tämän nyt hyvin kliseisesti, mutta täydestä sydämestäni sanomalla, että Nälkävuosi tulee olemaan 2010-luvun uusi klassikko, josta puhutaan vielä pitkään.

Nälkävuoden ovat lukeneet myös esimerkiksi Lukuisa, Anna minun lukea enemmän ja La petite letrice. (Vain muutamia mainitakseni -- blogeissa tästä kirjasta on suorastaan kohistu.)

Nälkävuosi
Aki Ollikainen
Siltala 2012
P.S. Nälkävuosi on voittanut HS:n esikoiskirjapalkinnon, Blogistanian Finlandian ja ollut vuoden 2012 Finlandia-ehdokkaana.


13.8.2013

Tiistainen tsunami

Avasin oven.

Avasin painavan oven sateesta astuin sisään
ja kävi niin kuin aina heti käy:

päälleni vyöryivät portaat portaikot tuulikaapit

ruokalan lasiset lamput ja eteismatto
johon kompastuin

lihakeittopäivät
kuumeiset illat ja tajuttomat aamut
kaiteet joihin voi tukeutua,
ihmiset joista pitää kiinni
ne joista pitää

ne joista ei pitäisi pitää
               melodramaattiset esseet kun haluaa panna kaiken matalaksi
välituntirunot
logaritmit heksametrit vaaksiaiset
kirjaston katossa, tuntematon sotilas
aamulla kahvilassa
ammu minua please koko ajan
ovi käy kuin ajan ikuinen heiluri ja liikkuu
sinne ja tänne
                      sinne ja tänne
sinne ja tänne ja takaisin
hyökyaallon laella me pyristelemme, katselemme kaikkea
ylhäältä käsin katon rajasta

riipumme vielä yhden aallon verran
tässä hetkessä
tässä piinallisessa hetkessä



9.8.2013

Oho, olen onnellinen

Jos olet nyt onneton et halua kuulla tätä:
minulla on yllättäen tuplaten hauskaa

olen hullaantunut
            hengästynyt

Vasta nyt kun olen löytänyt sen, jolle voin puhua



                                   KAIKESTA

tajuan että ilman Toista Elämän Kanssa Kipuilevaa olisin niin surullisen yksin

Onni on saada sellaista mitä ei ole pyytänytkään ja huomata se

saada sellainen joka lähettää aamulla viestin:


                                   MÖRKÖ.

ja sitten heilahtaa tähän puuteroituna,

              juuri kun aloin ajatella jotain epämiellyttävää
              pyöräilijöitä nitistävistä roska-autoista

7.8.2013

Iloisten talojen tytöt

Runoon innoitti tämä järkyttävä artikkeli.

Jahanara



"Ilo" on kauniisti soliseva sana
"talo" on turvallisin paikka maailmassa

mutta sitä me emme usein tajua
tai halua muistaa,
että näiden kahden yhdistelmästä

                  syntyy verenpunaisessa satiinissa makoilevia tyttölapsia.

Minäkin haluaisin Intiaan kuljeskelemaan apinatemppeleissä,
                  mutta kuulisinko koko ajan ne sanattomat avunhuudot sarikankaiden takaa?

en, koska heidät on huumattu

ensin leivällä
sitten aviomiehellä

                   kaupungissa ensimmäistä oli liian vähän
                   ja jälkimmäisiä aivan liikaa

monet eivät puhu muuta kuin "Hello Mister"
ja avaavat reitensä kuin se olisi ensimmäinen kerta

heitä ei voi pelastaa, he eivät ole lintuja jotka kiitäisivät turvaan pilvien luokse
         sillä heistä on tehty lehmiä
                 (eikä edes pyhiä kuten oikeista lehmistä)

heidän kipunsa on läsnä jokaisessa sekunnissa
         muiden mielihyvä on vain satunnaista

Onneksi Intia on vasta kukoistuksensa alussa,
joskus siitä tulee vielä jonkinlainen sahramintuoksuinen Florida,
jossa teinitytöt tälläkin hetkellä miettivät,
miksi he ovat luokkansa viimeisiä

                   kun kaikki muutkin tekevät sitä

4.8.2013

What's up sweetie 3


 love yourself
Aiemmat osat: What's up sweetie ja What's up sweetie 2.


Hohooi
                                          Heheiiii

Hylätäänkö ne ämmät
(massapojat u know)
                                          Kyllä kyllä kyllä
                                          Kun se kassapoikakin nyt on hylännyt mut

:000
ONKO
tell me more
                                          No ostin vadelmia
                                          Jos haluut tietää
                                          Siitä kojusta

nam
ja oli silmänruokaa kans?
                                       
                                          Sitäpä juuri
                                          Mutta siinä vadelmia pakatessaan
                                          Punaista mehua valuvia marjoja punnitessaan
                                          Se poika sanoi

I'm listening
                                          Se sanoi muuttavansa Ouluun
                                          Kuusi vuotta

KUUSI
Miks?
                                          Ympäristöteknologiaa

*kymmenen minuutin molemminpuolinen pitkä hiljaisuus*

ou
oon niin pahoillani
really
mutta
                                          Ja miten ironista
                                          Sen viimeiset sanat mulle:

Että pidä hauskaa?
se sun täytyy tehdä
                                          Luit mun ajatukset, todella
                                          "Pidä hauskaa!"
                                          Mietin vaan miten se onnistuu yksin
                                       
voi ei voi ei
odota hetki

*puolen tunnin salaperäinen hiljaisuus*

*ja sitten ovikello soi kuin Pandoran lippaasta lennähtävä toivo*

                                          
                                          


3.8.2013

Supertyttö

Tumblr
Aiemmin olen jo kirjoittanut Supernaisesta ja Supermiehestä.


Sä olet täydellinen,
tiesitkö sen?
Sussa on jotain vastustamatonta.

Kirjoitat runoja
niin kuin minäkin,
sunlaisia ei olekaan monta.

Osaat valita sanasi niin viisaasti,
kun me puhutaan rakkaudesta aamuyöllä,

sanot että itkeä saa, jos itkettää,
mutta ettei Onni tule pelkällä työllä.

Kuinka kertoisin siitä, että kuitenkin
jokin sussa mua kaihertaa:

se johtuu kai siitä, että vieressäs
Supermies sua odottaa.

2.8.2013

Joonatan ja Leijuva Mieli



minulla ei ole väkevää elämää
Onnen perhoset tarttuvat hiuksiini tuon tuosta
silti haluaisin että tapahtumat liikkuisivat kuin maailmanpyörä,
jonka kyydissä pyörähtäisin viimein ylös asti

jokin siellä vain huimaa

kahdestaan kahvilassa -- kalpenen ja kaikki keikahtaa ja joudun takertumaan vieraisiin

tilaisuus punastelevana edessäni,
rytmikkäästi hengittävänä --

mutta katson pois koska en halua paljastaa itseäni

paljastaa että ihooni tulee helposti arpia
ja että kasvoillani on kultainen naamio

tehty Venetsiassa niistä hetkistä, jolloin leijailin liihotin lupasin
pitää itseäni rohkeana

olla odottamatta Joonatan Leijonamieltä saapuvaksi Ruusulaaksoon