29.10.2015

Omistettu sanoille

te tanssitte hämärässä
kosteina, toisiinne tukeutuen,
revityissä paidoissa, tennareissa, ihanan kevyet jalat
ja päät
vielä kerran kädet ylös ja te laulatte
kirjoita musta elokuva
kirjoita tähän käännekohta
kirjoita hevoset kaisaniemen puistoon
kirjoita mun jalat hurjaan luistoon

te huojutte pimeässä,
tahmeat raajanne takertuvat toisiinsa
mekkonne muuttuvat voikukan hahtuviksi,
peilipallo sammuu kuin kuu lakkaisi heijastamasta
ja musiikki kalahtelee, narisee,
                     sävelet potkivat toisiaan,
          bassot vierittävät muut äänet pois
kunnes on jäljellä enää pumpum
                                     pumpumpum
pum
pum.
pum.
pum.
tähän hevoset hurjaan luistoon
musta elokuva puistoon
musta käännekohta
musta

älkää lähtekö
vaikka sammutin valot
haen teille tiskiltä jotain
haen sulle yhden, oota tässä, mitä sä haluut?
otatsä valkovenäläisen?
otatteko päivästäni puoli tuntia vai yöstäni koko päivän
vai ette mitään vai

yhden lounaan
ottaa koillinen myös
tulkaa aamulla taas
pilkun jälkeen on kirkasta
katsellaan miten roosa taivas kihelmöi ennen aurinkoa

en halua nähdä kuinka te
romahdatte jaloillenne kuin tainnutetut eläimet,
pyörrytte päällekkäin ympäri lattiaa.

24.10.2015

Rakastan ja pakastan

1.

sanat loppuvat vasta sitten, kun ei uskalla kirjoittaa
mutta sitä, kun kaivaudut kylkeen, en osaa sanoittaa
verho heilahtaa ikkunan eteen, kun vähän puhallat
emme näe kun Intiankadulle lehdet putoavat

tämä syksy toimii kuin pakastin
pitää tunteet kauemmin tuoreina
sua hetken aikaa mä rakastin
mut




päätin pitää hintani huokeina.
päätin syödä kermavaahdot kuohkeina.
jättää balladit kesken ja antaa korkojeni upota mutaan,
sanoa työhaastattelussa hymyilen koska saan siitä 11 euroa tunnilta
kirjoittaa siitä kun miehet alkavat vaikuttaa vauvoilta ja siitä kun vauvat kiinnostavat yhä enemmän
jätin prinsessat vetämään herneitä patjan alta nenään

siis oottekste kuulleet siitä miten mamut ja rikollisuus ja suomen omat ongelmat ensin ja meidän ongelmat ensin

ne joi kaakaota koska ne ei pidä kahvista

siis mulle on kauheen ongelmallista kun pitää ostaa farkkuja!! ihan kauheen vaikeeta löytää sopivaa kokoo :(((


2.

tiiätkö sen tunteen kun sä jätät sun kaverit pariksi viikoksi ja meet thaimaahan katot netflixiä
ja sit kun yrität tehdä comebackin niin sun frendit pienentää niiden polttopallopiiriä?
siltä musta tuntuu kun yritän houkutella sanoja tyhjälle paperille.
ei ne haluu enää.
niilläki on nyt poikaystävät ja osa-aikatyö, ei nyt oikee ehi.


3.

jos hesarissa olisi ilmoitus: "Sunnuntaina 25.10.2015 jaetaan Senaatintorilla faktatietoa maahanmuutosta, feminismistä ja tuotantoeläinten kohtelusta" kuinka moni menisi hakemaan?
entä jos tieto kaadettaisiin ämpäriin, jonka saisi ilmaiseksi?

^ edellinen kappale on runoni yhteiskunnallinen osuus.
nyt voin taas jatkaa sitä mistä runoilijat mieluiten jauhavat: itsestään, siitä miksi isoroballa pitää olla niin kallista ja siitä kolmen vuoden takaisesta exästä jolla oli niin kaunis tapa keittää teetä aamuisin


4.

kohta me istumme yksiöni lattialla
pujottelemme laatikoiden välistä hakemaan viiniä
nukun alasti koska en muista missä yöpaidat ovat,
kävelen kaisaniemen puistoon aamulla, sinne ei koskaan ole ollut niin lyhyt matka.

minä itken taas jonain iltana,
kun rikon lautasen tai saan hylkäyssähköpostin
mutta kun sinä alat lässyttää ja toistella sanan rakas eri taivutusmuotoja
muistan taas miten kirjoitetaan imelistä asioista ilman
että lukijat oksentavat suuhunsa.

muistan että jos timo hännikäinen on julkaissut kirjan,
niin miksen minäkin vielä joskus.

luen maria jotunia ja silittelen kylkiluitasi ja ajattelen,
etten ole tehty kenestäkään muusta,
mutta sinun takiasi vasta näen
selkäni valkoiset sulat.

10.10.2015

Perjantai-ilta lokakuussa

kun mennään Fafa'siin kaikki on vielä hyvin.
kaikki on vielä hyvin alepassa kaljahyllyjen edessä
ja kerrostalossa joka on päällystetty rakennustelineillä,
jaksan juosta viidenteen kerrokseen ja riisua tekoturkistakkini naulakkoon,
kysyä mites sulla menee ihana nähdä
voinko laittaa nää tölkit jääkaappiin
kaikki on hyvin kun ponnaripäiset miehet vaeltavat keittiössä
heidän tyttöystävänsä istuvat ikkunalaudoilla
ja sinä työnnät minut alaselästä seisomaan rinkeihin, kilistämään lasien kylkiä, puhumaan kirjoista ja chisusta ja vihreistä ja revontulista

jukkapalmut kahisevat, yksiöön kehittyy sademetsän kosteus
ja kaikki on vielä melkein hyvin
mutta en ole sanonut mitään puoleen tuntiin
ja nauraminen alkaa käydä työstä kun
niin missä sä olit töissä? aa kaupassa, hei mäki oon tehny joskus paskaduunii 
sinä kerrot vain opiskelustasi kadettikoulussa,
sinä saat isoa päivärahaa ja olet kaikissa järjestöissä, yhdistyksissä ja hallituksissa
sinä olet arvokas, sinua ei saa päästää menemään, sinä sanot minua pupuksi
ja olet tuonut meille punaviiniä,
kaikki olisi hyvin ellei se olisi pilaantunut, ellei kalja olisi loppu ja kello yli yhdeksän

milja on leon tyttöystävä, milja on ihana ja haluaa että kerron mistä tykkään eniten sinussa
no siitä ettei se ole jättänyt mua
eikä kaikki ole enää hyvin vaikka nauran ja milja nauraa ja kysyy eikun että oikeasti
muut haluavat pelata peliä missä pitää piirtää ja näytellä sanoja
menen vessaan ja toivon että minut unohdettaisiin
eteisessä leo suutelee miljaa silmät kiinni poskelle,
eikä kummankaan tarvitse näytellä.

lauseeni lyhenevät, minusta tulee jauhoa,
sinä kerrot muille mitä tapahtui kun olit kesätöissä vuonna 2010
laitan kengät jalkaan eikä kukaan huomaa eikä mikään ole hyvin.

juon tölkin pohjat, silität välillä kättäni niin määrätietoisesti että se on kovakouraista,
mutta et katso minua. sinulla on kaunis tapa pitää minusta kiinni aamuisin
mutta en muista miltä se tuntuu,
olen sulava lumilinna, haamuksi muuttuva elävä.

kun lähdetään jatkoille, karkaan baarijonosta, painaudun bussipysäkin suojaan,
nousen ensimmäiseen autoon,
soitat vasta puolen tunnin päästä,
kysyt miksi lähdin juuri kun aloitte laulamaan.
ei toi leollekaan oo kauheen kivaa, poistuu vaan tollee sen tupareista 

painan punaista.
puiston puut koskettelevat toisiaan luvatta.
hakaniemen rannan talot on valaistu kuin ne olisivat kulisseja.

ehkä sinäkin nyt tiedät miltä tuntuu kun katkeaa,
on lause joka jää kesken,
elää elämää jossa kaikki on hyvin,
mutta näkee kaiken valkoisen harson läpi,
kulkee yksin lokakuun yössä ja pinnistelee muistaakseen milloin katulamput syttyivät,
milloin tuli näin kylmä ja pimeä.

1.10.2015

Sfinksi

I


unissasi kun käännyt
olet jätepuristin,
painat kasvoni seinää vasten
kuin tämä sänky olisi kokonaan sinun.


minä olen selälläni makaava sfinksi
joka ei vieläkään räpäytä silmiään,
tuijotan pimeänkipinöitä,
kattoa joka on musta ja lähellä kuin ukkostaivas.


sanoit tänään Annalle ja Tuulille jotain joka sai heidät hetkeksi syttymään kuin loisteputkilamput,
haparoivista välkähdyksistä kirkkaaksi valoksi.
he kysyivät milloin tulet seuraavan kerran,


kerroin etten tiedä, että olet menossa viikoksi Egyptiin.




II


minne menivät ne 2700 grammaa,
jotka katosivat vaa'an näytöltä syyskuun 17. päivän ja lokakuun toisen päivän välissä?
mihin menevät kuolevat solut ja tippuvat hiukset?
kaikesta mitä olen heittänyt pois,
voisi rakentaa toisen minän,
hänellä olisi basilikaa keittiössä,
astianpesukone
ja kahvinkeittäjä.




III


olen syömässä jälkiruokaa, kun aika alkaa kulkea taaksepäin:
ensin omenapiirakka ja creme anglais kannetaan edestäni pois,
sen jälkeen tarjoilivat vievät pääruuan ja alkupalat (lohiterriiniä ja mätiä) takaisin keittiöön.


viimeisenä lähtee se jonka kanssa istuin,
vetää tuolin altani ja kävelee ulos katsoen koko ajan minua.


ja kun ajattelen tätä sinä nukut vieressäni kuin lapsi,
viiden tunnin kuluttua sinä heräät ilman kivisiä silmäluomia
tai ohdakkeita selässäsi,
pääsi huljahdellen kimmeltävää vettä.